Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Kaikki blogit puheenaiheesta Terveyserot

Onko sairausvakuutuskorvausten leikkaamisessa mitään järkeä?

Sipilän hallituksen alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä sote-uudistus vaiheittain: Ensin piti integroida sosiaali- ja terveydenhuolto samaan tapaan kuin monissa hyvinvointikuntayhtymissä (Eksote, Siun sote jne) on jo tehty. Sitten piti uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus. Viimeksi piti avata hallitusti sosiaali- ja terveydenhuollon markkinaa. Uudistuksen alkuperäinen prosessikaavio oli järkevä ja hyvin perusteltavissa.

Jokaisella lapsella on oikeus liikuntaan

Alkuviikosta eduskunnassa käsiteltiin Suomen ensimmäistä liikuntapoliittista selontekoa. Tällä viikolla on vietetty myös lasten oikeuksien päivää.  Liikunnalla on merkittäviä terveysvaikutuksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle iästä riippumatta. Lasten ja nuorten osalta on erittäin huolestuttavaa, että heidän keskimääräinen fyysinen kuntonsa on huonontunut jatkuvasti. Huomioitavaa on, että digitaaliset älylaitteet haukkaavat nykyään aikamoisen osan monen lapsen ja nuoren ajasta.

Asiakasmaksujen korotukset osuvat kipeästi ikääntyneisiin

Keskustan, kokoomuksen ja sinisten hallitus korotti terveydenhuollon asiakasmaksuja vuonna 2016 kerralla melkein 30 %. Tuore Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus osoittaa, että ikääntyneiden köyhyys on luultua yleisempää, kun terveyteen käytettyjä menoja otetaan huomioon.

Liikunnan ilo ei saa olla euroista kiinni

Liikunnan harrastamisen kalleudesta puhutaan tasaisin väliajoin. Väitteet hintojen noususta eivät valitettavasti ole tuulesta temmattuja.

Miksi juuri nyt puhutaan suomalaisesta köyhyydestä?

Heinäkuussa työväestö pääsääntöisesti lomailee. Ylen puheradion toimittajatkin hämmästelivät, missä kaikki ovat. kun omaa varjoaankin jo joutuu pelästymään.

Myös valtakunnan päättäjät lomailevat. Yritysten suurvisiirit lomailevat. Mökkikulttuuri on voimissaan, kuten merenkäynnin purjehtijat, joiden suuret, mahtipurjeet etsivät vertaistaan.

Jostain syystä, tapaan ihmisiä, joilla ei ole lomaa. He ovat juuri työnsä aloittaneita tai sijaisia. He ylläpitävät toimivaa yhteiskuntaa. He saavat palkkaa ja maksavat ruokansa - jopa asumisensa.

Päätösten ennakkoarvioinnin tärkeydestä

Uusi hallitusohjelma on herättänyt suurta huolta  kansalaisten keskuudessa. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat kipeimmin juuri vähäosaisiin, pienituloisiin, lapsiin ja vanhuksiin.  Naisten ja miesten  tasa-arvonäkökohdat on ohjelmassa ohitettu vain maininnalla tasa-arvon toteutumisesta.

Tasa-arvoa terveyteen

Vaikka suomalaisten terveydentila on kohentunut vuosien varrella, osa ihmisistä voi huonosti. Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen on ollut poliittisena tavoitteena jo vuosikymmeniä ilman merkittäviä tuloksia. Yhteiskuntamme on jakautunut hyvä- ja huono-osaisiin. Terveyserot ovat entisestään kasvaneet, mikä huolestuttaa lääkäriä kovasti. Esimerkiksi työttömyys on merkittävä eriarvoistumista ja myös terveyseroja lisäävä tekijä.

Terveyttä tasapuolisesti

 Eduskuntavaalit lähenevät jo kovaa vauhtia ja monet pohtivat omia vaaliteemojaan. Vaalien ykkösteemaksi nousee luonnollisesti talous ja työllisyys. Onhan meillä niissä paljon parannettavaa. Talouskasvuun tarvitaan kuitenkin hyvinvoivia ihmisiä. Terveydenhoitajana minulle kaikista lähinnä sydäntä on ihmisten terveys ja hyvinvointi. Mielestäni väestön hyvinvointi tuleekin olla poliittisen päätöksenteon keskeisin tavoite.

Ruotsin Raha seuraa potilasta- malli lisää kansalaisten epätasa-arvoa

Kokoomusministeri Räty ajaa Ruotsissa toimivaa  Raha seuraa potilasta -mallia. Perusteluina mm. potilaan valinnanvapaus, tasa-arvo, jonojen lyhentyminen ja terve kilpailu palvelujen tuottajien välillä. Rahoitus Ruotsin mallissa on keskitetty verotus maakäräjillä, joita Ruotsissa on 20. Potilaalla on "rahasäkki", josta maakäräjät täyttää 70%. Loppu tulee valtionavusta ja asiakasmaksuista. Raha käytännössä seuraa potilasta sille palveluntuottajalle, jonka potilas itse valitsee.

Tuloerojen kasvua pitää torjua

 

Kevään aikana on keskusteltu, pitääkö tuloerojen kasvua torjua.  Laajasti on hyväksytty, että yhteiskunta, jossa tuloerot ovat pienet, voi  parhaiten. Liian suuret tuloerot heijastuvat herkästi yhteiskunnallisena levottomuutena. Tuloerot ovat suorassa suhteessa myös terveyseroihin, matalammissa tuloluokissa  sairastavuus on suurempaa puhutaan sitten  fyysisistä tai mielenterveyden ongelmista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä