Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Tinkimätön Reino Lehväslaiho

Vääpeli Reino Lehväslaiho on kuollut 96-vuotiaana

Jos haluatte lukea iskevää ja hyvää tekstiä, lukekaa kaksi hänen ensimmäistä teostaan. Toinen on Panssarisotaa (1958) ja toinen on S/S Bombata (1959). Ne ovat aitoja. Tunnen S/S Bombatassa esiintyvän kansimiehen ja puolimatruusin "tyypin" omakohtaisesti. Kirja ei ole suuri taideteos, jossa todellisuus olisi suurempaa kuin todellisuus itse, vaan se on pieni, karu ja kaunis. Lehväslaiho on hetken Hemingway.

Panssarisodan kokemusta minulla ei (kiitos ja ylistys!) ole. Panssarisotaa on kiitelty teos panssarimiesten keskuudessa. Jos sotakirjallisuus genrenä kiinnostaa, se on varmasti Tuntemattoman sotilaan kanssa parhaiden joukossa. 

Olen tavannut Lehväslaihon pari kertaa, koska hänen piilokämppänsä oli lähellä kesäpaikkaamme. Hänestä huokui nuorten panssarimiesten ja jääkärien raaka oppi. On kolme taistelutapaa. Ne ovat hyökkäys, hyökkäys ja hyökkäys. Sodalla on kuoleman naama. Itku ei auta, kiroile mieluummin.

Joidenkin kohdalla sota ei koskaan allekirjoittanut mitään rauhansopimuksia, vaan jatkoi viimeiseen mieheen.

Henrik Tikkanen kuvasi asian aikanaan omalla hirtehisellä pasifistisella tavallaan. Kun konttoripomona toiminut pataljoonankomentaja ampui itsensä, koska työpaikan naiset eivät suostuneet seisomaan asennossa, kyse oli sotakuolemasta. Kun joku tavallinen korpraali kaatui kapakassa aamun kuudennen kolpakon jälkeen, sota siinä vain niitti satoaan.

Yksilöstä se riippuu. Lehväslaiho eli pitkän elämän. Hän käsitteli sotaa kirjoittamalla siitä ja eli siitä. Jos sota ei kerran tee rauhansopimuksia, hän ei sitä siltä alkanut kerjätä.

Kun räjähtävä luoti vei leuan kesällä 1944, hän halusi sotasairaalasta takaisin tappeluun. Lääkäri toppuutteli. Ette pysty syömään, kun ei ole hampaita. Lehväslaiho vastasi, että hän heittää vellilautasen seinään ja nuolee siitä saatana.

Merimieselämästä ja panssarisodasta hän tiesi. Kaukopartiojutut ja muut sissi-iskut olivat vieraampia. Hän sai ideoita ja pieniä kohtauksia kuunnellessaan puheita. Sotakirjailija oli 1960-1970-luvuilla tuttu näky Suomenselän harvoissa kahviloissa ja kapakoissa. Sotakirjansa hän suurimmaksi osaksi kirjoitti Virtain Killinkosken piilopirtissään.

Kerran hän ei päässyt alkuun. Hän pakkasi vähän reppuun, hiihti kahdeksan kilometriä umpihankea ja istui pimeässä metsässä tulilla, kunnes kuuli taistelun äänet. Romaani alkoi konepistoolin pärähdyksellä ja kiroilulla.

Viitisen vuotta sitten näin Lehväslaihon Kilinkosken Siwassa. Hän oli kassajonossa edessäni. Yhtäkkiä hän otti hyllystä Muumi-mukin ja nosti sitä irvistäen takanaan seisoville asiakkaille. Laittoi sen sitten takaisin.

Hän hyppäsi pieneen Toyotaansa ja lähti reippaasti kuin olisi ollut menossa Tuulosjoen yli syyskuussa 1941.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

En tuntenut miestä kirjojensa takana, aavistin vain, ja nyt tiedän: näköinen oli.
Hieno muistokirjoitus.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Kiitos Veikko. Arvostan, kun sinä sanot näin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Vuoden 1958 Panssarisotaa sai uuden version vuonna 2002 nimellä Sotkalla sodassa.

Mielestäni tämä kirja on paras suomalainen jatkosodasta kirjoitettu sotaromaani.

Reino Lehväslaihon henkilökohtainen sota on vihdoinkin loppunut. Kirjoissaan hän jatkaa elämäänsä.

Toimituksen poiminnat