Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Miten inkeriläispoika pelastui Ruotsiin

Helsingin Sanomissa 20.1.2019 on Lea Pakkasen vaikuttava juttu (tilaajille) "Mummoni, Siperiaan karkotettu". Pakkasen isoäiti karkotettiin Jakutiaan, Jäämeren rantaan.

Suomalaisille inkeriläisten kohtalot ovat melko tuntemattomia. Ei välttämättä tiedetä, mitä ovat inkeriläiset ja mikä oli Inkerinmaa. Koulujen historiakirjoista heidät pyhittiin pois. En halua pidentää juttua historiikilla, mutta pohjatiedot voi lukea vaikka Wikipediasta.

Suomalaiset siirsivät yhteistyössä saksalaisten kanssa Suomeen runsaat 63 000 inkeriläistä siviilihenkilöä saksalaisten joukkojen miehittämiltä alueilta Leningradin eteläpuolelta vuosina 1943-1944. Asiasta voi lukea tiivistetysti Arkistolaitoksen selitteestä.

Jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 Suomi solmi välirauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Sopimuksen 10. artiklassa Suomi sitoutui luovuttamaan Neuvostoliittoon kaikki neuvostokansalaiset, "jotka on internoitu ja tuotu väkisin Suomeen".

Inkeriläisiä siirtolaisia ei suoriltaan luovutettu viranomaistyönä Neuvostoliittoon. Suomalaiset viranomaiset toimeenpanivat erikseen sovitun 332 inkeriläisten orpolasten palautuksen. Maakunnissa inkeriläiset joutuivat kuitenkin äärimmäisen kovan painostuksen ja disinformaation alle. Syksyllä 1944 valvontakomission upseerit harjoittivat palauttamiseen tähtäävää voimakasta ja menestyksellistä tiedotus- ja jopa painostustoimintaa. Palautettujen ja palanneiden osuus oli 87%. Inkerinmaalle he eivät tietenkään kymmeniin vuosiin päässeet.

Suomen viranomaiset palauttivat tiettävästi 278 inkeriläistä orpolasta vaadituista 332:sta.

Tiedän muutaman orvon kohtalon, koska enoni toimi 16-vuotiaana seurakuntanuorena etappimiehenä, kun alaikäisiä inkeriläisiä ja sitten perheitä kuljetettiin Ruotsiin turvaan.

Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa nuorisoa ohjasi teologian maisteri Martta Oesch. Hän oli adoptoinut inkeriläisen orvoksi jääneen sylilapsen ja kasvattanut omanaan. Syksyllä 1944 Keski-Suomessa käytiin hurja takaa-ajo, jonka päätteeksi Valvontakomission (tai Valpon) auto kiilasi Oeschin auton tieltä. Lapsi vietiin hänen sylistään.

Jyväskylän kaupunkiseurakunnan nuoriin kuului inkeriläispoika Jussi Jänis, joka oli Tikkakosken tehtaalla töissä. Jussi varasti kaksi konepistoolia lippaineen, koska hän pelkäsi, että hänet haetaan. Hän oli päättänyt, ettei lähde vaan kuolee taistellen.

Valvontakomission ja kuoleman sijaan tuli enoni.

Martta Oesch, jota tuohon aikaan ei voinut vihkiä papiksi mutta jossa oli enemmän voimaa kuin monessakaan miehenrimpiläisessä, järjesti kaiken. Enoni kuljetti hevosrattailla Jussin Lapualle, jossa poika "jäähtyi" pari kuukautta ennen kuin lapualaiset veivät hänet Tornioon. Kuljettajana oli ironisesti Muilu-niminen mies.

Tätä reittiä meni Martan järjestämänä ja enoni auttamana myös eräs Korpelaisen perhe. Muiden nimiä en tiedä.

Jussi Jänis oli säästänyt Tikkakosken palkastaan kaikki rahat, ja hän jätti pankkikirjansa (9000 silloista markkaa) Martta Oeschille.

Helge Seppälä teoksessaan Karl Lennart Oesch – Suomen pelastaja (1998) esitti kysymyksen, miten Oeschin perhe tuli toimeen, kun kenraali oli vankilassa eikä perhe saanut palkkaa tai eläkettä. Kuka avusti heitä? Asia tuntui kiusaavan Seppälää.

Helge Seppälä sai kirjan julkaisun jälkeen soiton Jussilta, joten tämänkin palapelin palat loksahtivat paikoilleen ennen hautaa, joka aina kaiken vihan sovittaa. Kenraalin veljentytär Martta avusti Jussin rahoilla.

Jussista tuli pastori Ruotsissa, Boråsin kaupungissa. Tapasin hänet enoni hautajaisissa. Kysyin Jussilta, mihin hän konepistoolit laittoi. Hän sanoi antaneensa ne enolleni, joka oli kuulemma laulanut kamalalla äänellä virsiä matkalla Lapualle.

Ei aseita ole löytynyt. Epäilen, että ne paloivat, kun Puolustusvoimat poltti aittoja pakkolunastamastaan Koivurannasta 1960-luvun alussa. Erästä aittaa poltettaessa oli räjähdellyt patruunoita.

Keuruun varuskunta tehtiin äitini suvun maille. Ei ole varuskuntaakaan enää.

Eero Saarinen, Munkkivuoren kirkkoherra ja lääninrovasti, Neuvostoliiton hajottua Viron kirkon ja Inkerin kirkon kunniarovastiksi nimitetty vuoden 1944 inkeriläisten auttaja, kuoli 29.9.1998 Laakson sairaalassa. Siunaustilaisuudessa tapasin ensi kerran Jussi Jäniksen, ja juttelimme myöhemmin puhelimessa vanhoista ajoista.

Löysin Ruotsin inkeriläisten lehdestä Jussin muistokirjoituksen. Siinä on epätarkkuuksia Suomen aikaa koskien. Jussi oli Jyväskylässä yksin. Mikäli hänellä oli perhe, se tuli Ruotsiin myöhemmin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

https://www.svtplay.se/video/20525560/det-hande-i-...
Tässä hyvä dokumentti inkeriläisten kohtaloista. Tekstitys suomeksi. Nähtävillä vielä jonkin aikaa.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Kotiutusten suorittamiseksi oli Suomessa järjestetty 21 kokoamiskeskusta. Palautukset suoritettiin 5.12.1944 ja 15.1.1945 välisenä aikana. Näissä kuljetuksissa palasi 56 030 henkeä.

Suomen viranomaiset antoivat yli 60 000 inkeriläisen olinpaikkatiedot Valvontakomissiolle. Helsingissä myös tiedettiin, ettei inkeriläisiä aiottu kuljettaa kotiseuduilleen. Tämä ilmeni junakuljetusten aikatauluista, joissa siirtoväen kuljetuksille oli varattu jopa 12-14 vuorokautta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset