Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Monikielisyyden uustulkinnassa englanti nousee ohi muiden kielten

 

Suomessa on alkanut poliittisesti ohjattu suuntaus, jossa suomen kieli jollain aikavälillä on vähemmän tärkeä kuin nyt. Toista kansalliskieltämme ruotsia on jo aiemmin alettu painaa.

Ymmärrän taustan. Helsingissä annetaan lähes 50 kielellä äidinkielistä opetusta. Kaikki viedään perusasteelta läpi, mutta lukio on jo kova paikka, jos ei osaa suomea kunnolla tai ole niin lahjakas ja hyvä englannin kielessä, että selviytyy kansainväliseen ylioppilastutkintoon (International Baccalaureate).

Ammattikoulutus, jolla olisi sekä syntyperäisten suomalaisten ammattiosaamisen ja maahanmuuttajien kotouttamisen kannalta avainasema, on lievästi sanoen mielenkiintoisessa tilassa.

Arvioiden mukaan vuonna 2030 suomalaisista 21% on äidinkieleltään muita kuin suomenkielisiä.

Sen sijaan että kotouttamisessa laitettaisiin kaikki resurssit kansalliskieltemme hallitsemiseen, vieraiden kielten osalta tavoitteita ja asioiden tärkeysjärjestystä on jo muutettu uusissa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa. Ensimmäisenä tavoitteena on oppilaiden kasvu monikielisyyteen ja –kulttuurisuuteen.

Eikä tässä tarkoiteta kaksikielisyyttä. Se on mennyttä aikaa.

1990-luvulla monikielisyystutkijat esittivät, että oikeaan monikielisyyteen kasvetaan kulttuurisesti ja varhaiskasvatuksesta alkaen. Parhaiten kaksikielisyyskasvatus onnistui, kun lapselle huoltajat puhuivat eri kieltä. Oli yksi ihminen ja yksi kieli. Muita kieliä opittiin sitten siihen päälle. Se oli kielitaitoa. Nyt monikielisyys koetaan poliittisesti, hyvin laajana ja uudella, hiukan subjektiivisellakin tavalla. Kerrotaan tarinoita.

Monikielisyyttä on konkreettisesti se, että lisätään uusi vieras kieli palvelukieleksi Suomessa.

Englannin kieli ei ole äidinkielenä kovinkaan monella suomalaisella, joten heistä tämä ei johdu. Yleensä pysyvästi asettuneet angloamerikkalaiset puhuvat kohtuullista suomea hyvinkin nopeasti.

Jos ajateltaisiin määrällisesti suuria vähemmistöjä, meidän pitäisi tietenkin tarjota palvelut venäjäksi, viroksi ja somalin kielellä.

Mikäli kyse olisi nykysuomalaisten kielitaidosta, muistamme kai senkin, että EF-raportin mukaan Suomea paremmin englantia vieraana kielenä osataan vain Tanskassa, Alankomaissa ja Ruotsissa. Me olemme aivan huippuja. Mihinkään englannin tuntuvaan lisäämiseen tämä ei viittaa.

Kyse on siis "47 muusta" äidinkielestä. Englantia ajatellaan ilmeisesti yhdistäväksi palvelukieleksi. Englannin kielen erityisasemaa perustellaan siis osin siirtolaisuuden kasvattamiseen liittyvin ideologisin ja osin taloudellisin argumentein, jotka eivät kumpikaan välttämättä ole kovin kestäviä.

Tutkitaanpa asiaa.

Englannin nostaminen erityisasemaan (etenkin, kun sitä jo vieraana kielenä osataan niin hyvin) ei nimittäin laajenna kielitaitoa, vaan kaventaa sitä. Kataloniassa tai Loiren laaksossa kaupankäynti sujuu paremmin kyseisen alueiden omilla kielillä.

Jos kyse on pelkästään siitä, että vähennetään maahanmuuttajiin kohdistuvia vaatimuksia eli suomen kielen taitoa, emme pitemmän päälle palvele heitäkään. Ne 21% kotoutuisivat paremmin puhumalla ja kirjoittamalla suomea ja ruotsia. Tämä on kuitenkin helpoin myydä sosiaalisen omantunnon omaaville ihmisille. Se tuntuu kivalta. Tälle kansanosalle puhutaan ”vastuun jakamisesta” ja ”auttamisesta” vielä moneen kertaan.

Jotkut protektionistit tai kyynikot esittävät hiukan uhkaavasti, että kyse olisi siitä, miten globalisoituneessa maailmassa suuret korporaatiot haluavat halpatyövoimaa, jonka nopea käyttöönotto perustelee maailman yleisimmän työkielen (Bad English) käyttöönoton. Se on kärjistys, mutta jotain tällaistakin tietysti työvoiman tarpeessa on. Talouskasvu ja ikärakenteen muutos ovat kuitenkin oikeita argumentteja.

Kaikki laskevat muutaman vuoden eteenpäin, mutta helposti unohdetaan kokonaistilanne vuonna 2030. Työvaiheiden automatisoiminen luo tuottavia työpaikkoja mutta samalla vie niitä nykyisestä keskiluokasta, joka ei ole sitä vielä kokenutkaan samalla tavoin kuin teollisuustyöväestö suurissa teknologisissa muutoksissa.

Nyt jo kysytään, miten reagoivat Leasing Manager, Brand Manager, Project Manager ja Account Director (ja mitä niitä englanninkielisiä titteleitä Suomessa suomalaisille tavaroita ja palveluja tuottavissa yrityksissä onkaan), kun ei enää ole paikkaa edes yhteiskunnan keskiportaissa. Talousromahduksen jälkeen (tuskin sentään olemme viimeistä nähneet) heille alun alkaen räätälöityihin ”halvempiin” palveluihin ei hetkeen ole rahaa. Eikä palvelujen antajalle töitä myöskään. Totta kai haluan uskoa ihmisestä hyvää, mutta siinä vaiheessa voi olla vaikea saada tähän asti tolkullinen enemmistö ymmärtämään, ettei se toinen persaukinen ole tähän kurjuuteen syyllinen. Kiihottajia piisaa katkeroituvissa ryhmissä eikä ole edes yhteistä kieltä. Olisi voinut olla suomi. Ainoa voittaja lähtee siinä vaiheessa hyvin kauas, tai on jo lähtenyt, ja kauhistelee barbariaa, mihin hänen hieno kotimaansa meni. Ehkä hän tuntee ylemmyyttä ja huokailee. Mikä ihmisiä vaivaa? Voi mustia aikoja, jolloin pahuus ottaa vallan. En olisi uskonut.

Globalisaatiohihhulit vuonna 1992 sanoivat, että vuoteen 2050 mennessä vain 20% tarvitaan tekemään kaikki maailman työt ja 80%:lle tarjotaan ruokaa ja tissiviihdettä, jotta he eivät tee vallankumouksia. Tähän on tullut muuttujia, mutta periaatteessa show jatkuu.

Jos ei pidä dystopioista, ainakin yhden suuren muuttujan voisi ottaa huomioon. Se häilyy globalisaatiovision loppukierroksessa, jälkimodernin maailman tuoreimmassa karttaruudussa. Maailma ei välttämättä tule noudattamaan sitä talouspoliittista strategiaa, jota Suomeen ja Eurooppaan puuhattiin monia vuosia. Ilmastonmuutos pakottaa tarkastelemaan vapaata liikkuvuutta ja vapaata kauppaa. Eiväthän ne oikeasti ole kuin pelkkiä talousarvoja. Vaurautta on globalisaatio synnyttänyt, se on totta, mutta samalla maapallo on tuhon tiellä. Hetken voimme teeskennellä, että kehittyneissä maissa syötävä salaatti ja tien päällä kulkeva fillari pelastavat meidät, mutta jossain vaiheessa kaikki valehtelu loppuu ja väistämätön on edessä. Meren noustessa yksin Bangladeshista joko lähtee 180 miljoonaa tai sitten on monta hukkunutta.

Ehkä viimeisenä keinona otetaan käyttöön kansallisvaltioiden säädelty ja vähempään kasvuun perustuva markkinatalous pelkästään ilmastosyistä. Nimittäin mikäli Euroopan on Kiinan, Yhdysvaltain ja Venäjän kanssa kilpaillessa pelkästään lisättävä vauhtia, on toki aivan sama, missä ihmiset asuvat ja mitä tekevät viimeiset vuosikymmenensä. Jos he eivät ole veljiä ja puhu edes yhteistä kieltä, ei tule iltaisin eikä päivisin ainakaan aika pitkäksi. Linkola ei sitä enää näe, mutta häntä muistellaan suurena oraakkelina.

Halpa työvoima on kilpailun ja kasvun yksi osatekijä. Ei se mikään ilmastoteko ole. Globalisaatiolla on muitakin mielenkiintoisia vaikutuksia. Sen ansiosta tänäänkin Intiassa otetaan käyttöön 1400 uutta autoa. Huomenna ja ylihuomenna samoin. Ja joka päivä siitä eteenpäin.

Englantia siellä osataankin, vanhassa Britannian siirtomaassa. Muina virallisina kielinä siellä käytetään hindiä, bengalia, tamilia, telugua, pandžabia, kannadaa, gudžaratia, urdua, sanskritia ja maithilia. Voisin mennä kysymään, mitä mieltä he ovat suomalaisista suurista ajattelijoista, sellaisista kuin Jungner, ja tulevaisuudentutkijoista, joiden mielestä maailman ongelmat korjataan automatisaatiolla, digitalisaatiolla ja englannin kielellä.

Minulle englanti on ollut rakas. Muistan, miten Mr. Niittyniemi antoi minulle kansakoulun kolmannella luokalla nimeksi Victor, voittaja. Hän nosti itsetuntoni ja osaamiseni pilviin. Vaikka uusi haparoiva peruskoulu sitten katkaisi nousun, englantiin minulla on äidinkieleni lisäksi voimakas tunneside. Sillä asialla ei ole nyt mitään merkitystä. Vain järki merkitsee. Utopia muuttuu nopeimmin dystopiaksi.

Meillä on kaikki mahdollisuudet oppia niin suomea kuin englantiakin vieraina kielinä ja harjaantua niihin vallan erinomaisesti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Pidän järkevänä, että suomalaisten kielitaitoa sekä lavennetaan että syvennetään.

Meidän on hyödyllistä oppia muitakin vieraita kieliä kuin englantia. Vertaan meitä sveitsiläisiin, joille on hyvin tyypillistä osata sujuvasti kolmea vierasta kieltä. Niiden osaaminen edistää kauppaa, turismia ja kulttuuria sekä osallistumista kansainväliseen politiikkaan ja järjestötoimintaan. Jos Stubb tultaisiin valitsemaan edelleen EUn johtopaikoille, se olisi erityisesti hänen monipuolisen kielitaitonsa ansiota.

Pidän hyvänä tehdä englannista yksi virallinen kieli lisää Suomeen. Vastaava valinta on aikaa sitten huomattavasti edistänyt monen Aasian ja muunkin maan asemaa. Näistä voin mainita Intian, Malesian, Singaporen, Taiwanin, Filippiinit, Hong Kongin sekä Persian lahden maat ja Saudi-Arabian.

Käyttäjän KikkaCoombes kuva
Kikka Coombes

Kun lapset opettelevat esim. neljää kieltä, heidän taso ymmärtää, puhua ja kirjoittaa niitä on todella rajoittunut. Parempi oppia esim. kaksi/kolme kieltä kunnolla, kuin "pintahuitaisu" monesta kielestä, taso on surkea.

Australiassa suurin osa lapsista pistetään julkiseen kouluun, maahanmuuttajat, siitä vaan heti muiden joukkoon. Kieleksi valitaan maan virallinen kieli. Kotona (kuten meillä) ja viikonloppuna voi sitten opiskella mitä kieltä ikinä haluaa. Koulu tukee uusia oppilaita upeilla tavoilla.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Meillä monikielisyyden este on juuri pakkoruotsi. Joku taas hymyilee minulle vinosti:) Vapaavalintainen toinen vieraskieli äidinkielen ja englannin lisäksi laajentaisi ja parantaisi mahdollisuutta oppia enemmän muitakin kieliä... Englannin osaaminen on vieraista kielistä kuitenkin se tärkein kieli, jolla vain pärjää parhaiten maailmalla. Myöskin Sveitsissä saksan lisäksi.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Vielä sen verran palaisin tuohon jatkuvaan valitukseen, kuinka monet vihaavat suomenruotsalaisia, kun haluavat pakkoruotsin pois kielilaista. Eikö kukaan muu enää muista, että ennen peruskoulua 1970-luvulla ei ollut muualla pakollista ruotsia kuin oppikouluissa?....Yliopistoissakaan ei ollut pakollista ruotsia, eikä myöskään ammattikouluissa tai opistoissa... Oliko silloin mukamas paljon enemmän kielellistä vihaa?? Ei ollut yhtään, koska ruotsi oli vapaaehtoinen kieli. - Jos silloin 1960 luvun lopussa olisi päätetty asiantuntijoiden ehdotuksen mukaan englanti ainoaksi pakolliseksi vieraaksi kieleksi, niin koko Suomi puhuisi jo hyvää englantia... Politiikkojen lehmänkaupat kuitenkin voittivat ja ruotsi vei voiton englannista. Se oli sääli koko Suomelle.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Globaali näkökulma: maailmassa on tätä nykyä, äidinkieliset ja toisena kielenään, kieltä käyttävien lukumäärän mukaan noin kuusi maailmankieltä - ja lisäksi joitakin käyttäjiensä lukumäärän mukaan merkittäviä kieliä, joista osan merkitys nousussa.

Maailman mittakaavassa merkittävät, aakkosellisesti: arabia, englanti, espanja, hindi, kiina, portugali. Näistä kaikista pitäisi puhua tarkemmin, mutta tässä vain lyhyt huomio alla.

Arabiaa äidinkielenään tai toisena kielenään puhuvien määrä lisääntyy, koska maissa, joissa se on virallisena kielenä, syntyvyys miltei kaikkialla on korkea. Berberien Pohjois-Afrikka, jonne sinnekin arabia on tuotu valloitusten myötä, on lähtökohtaisesti osa Tamazghaa, berberimaailmaa, mutta toisin kuin kurdien Kurdistanin suhteen, Tamazgha odottaa todellista heräämistään ja pakotetun arabialaisuuden (niin kielellisen kuin kulttuurisen) karistamista - noin 100 miljoonaa berberimaailman ihmistä. Niin tai näin, arabia on virallisena kielenä yli 300 miljoonalle ihmiselle ja yleisesti ottaen arabimaailma ei juuri kunnioita valloitetun alueen aiemipia kieliä, niiden tukahduttaminen käytännössä etenee.

Espanjaa puhuu äidinkielenään miltei puoli miljardia ihmistä ja määrä kasvaa. Näin mitaten espanja on englantia merkittävämpi. Toisena/vieraana kielenä espanjaa käyttävien määrä englantia sellaisena käyttäviin nähden on toistaiseksi pienempi. Vain taloudellinen ja sotilaallinen voima ovat englannin tukena ja näiden myötä englannin kohtuuton merkitys tämän hetken (mutta vain hetken) tiede- ja viihde-elämässä. Espanja nousee, englanti ei.

Portugali: lusitaaninen maailma kattaa noin 250 miljoonaa ihmistä. Brasilia, Portugali, Kap Verde, Angola, Mosambik, Macao.

Kiina ja hindi: luvut ovat omaa luokkaansa. Molemmat maat ovat monikielisiä, joskin Kiinassa tietoinen yhdenmukaistaminen on pidemmällä ja sen taloudellinen sekä sotilaallinen voima kasvaa omaa vauhtiaan. Hindi ja Intia hyvänä kakkosena.

Englanti ei ole tulevaisuuden maailman johtava kieli. Sille - riippuen tulevista sodista ja talouden kriiseistä - odotan jokseenkin samaa kuin italialle, joka - toisin kuin englanti - on sivistyskieli, pitkä historia ja oma kirjallisuus, latinan myötä. Käsite lingua franca on italiaa ja kertoo siitä, miten aikanaan italia oli Välimeren lingua franca, yleiskieli. Valtamerelle suoran pääsyn puutteen tai miltei puuttuvan yhteyden vuoksi italia ja saksa eivät nousseet maailmankieliksi ja kunnon Atlantin yhteydestä huolimatta ranskakin vain osittain (äidinkielisen puhujamäärän perusteella).

Venäjä, japani, urdu, farsi ja muutamat muut ovat ja pysyvät merkittävinä, mutta maailmankieliä niistä ei tule. Swahili nousee itäisen Afrikan lingua francaksi yhä enemmän ja äidinkielisten puhujien määrä kasvaa.

On nähtävä eteenpäin ja jätettävä englantiunelmat. Liike NYT toisen johtohahmon Mikael Jungnerin ajatukset eivät (tässäkään) ole tätä päivää eikä varsinkaan tulevaisuutta. Englanti kuvaa mennyttä maailmaa ja laskevaa aurinkoa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset