Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Onko KGB:n poliitikkosuhteiden vähättely informaatiovaikuttamista?

 

Pekka Ervasti on tehnyt kirjan sekä Jaakko Laakson että Seppo Tiitisen kanssa. Hän osaa kirjoittaa. Jaakko Laakson kanssa Ervasti teki kirjan Karhun naapurista Naton kainaloon. Puolueettoman Suomen marssi läntisen sotilasliiton leiriin. Kirja ilmestyi jo vuonna 2001. Muistan siitä muiden viisauksien ohella sen, että Hornetit olivat huonoin hankinta koskaan, koska ne veivät Suomea länteen.

Jotain kuhertelua länteen oli, mutta sitten tuli Irakgate, joka liittyi osin omaan sisäpolitiikkaamme yllättävine fakseineen. Olipa muuten samalla muistutus Lipposelle siitä, mitä putkia tässä maassa loppujen lopuksi linjataan jos jotain linjataan. Joku teki, kun käskettiin, ja sitten poltettiin tekijä, joka meni viettämään hiljaiseloa.

Odotan kovasti kirjan lukemista, mutta olen vielä lehtitietojen varassa. Kun kirjoittajana on Ervasti, en pety tyyliin ja lauseeseen. Varsinaista teosta pääsen analysoimaan myöhemmin.

Kun Seppo Tiitinen nostettiin presidentin poliisiksi, olin seitsemäsluokkalainen koulupoika. Olin ensimmäistä peruskouluikäluokkaa, ja opetussuunnitelma oli silloinkin aivan susi, mutta osasin ihmetellä yhteiskuntaamme. Yläkouluaikana minulle tulivat Time ja Newsweek kotiin. Maailma oli erilainen kuin mitä se Aamulehdestä katsoen oli, vaikka aviisi ei edes ollut pahimpia.

Tiitinen joutui painimaan isojen mörköjen kanssa. Kylmä sota oli pahimmillaan. Maailma oli erään sattumuksen vuoksi lähimpänä ydinsotaa vuonna 1983, ei Kuuban kriisin aikaan. Jälkiviisaana olisi toki helppo huutaa lustraatiota, mutta peli on ollut jotain, mitä edes me 15 vuotta nuoremmat emme voi täysin ymmärtää.

Vähätteleekö hän silti? 

Lehdissä Seppo Tiitinen antaa ymmärtää, että Jaakko Laakso ei ollut vakooja, koska KGB:lla oli sääntö, että se ei värvännyt kommunisteja paljastumisen haitan vuoksi.

KGB:n arkistossa Jaakko Laakso kuitenkin onSieltä löytyvät koodinimi ja palvelukseentulovuosi, 1973. Supon juhlakirjassa Ratakatu 12 Kimmo Rentola kirjoittaa, että KGB ei saanut paljastumisten aiheuttaman haitan vuoksi värvätä kommunisteja, mutta KGB:n illegaaleja hoitanut N-linja sai värvätä.

Tämä toinen residentuura luultavasti mainitaan KGB:N arkistonhoitajan Vasili Mitrohinin merkinnöissä. 

"Jan" – Jaakko Laakso, nuorisoliikkeen aktivisti, elää Helsingissä. Palvelukseen vuonna 1973 luottamussuhteeseen. Työ hänen kanssaan vuoteen 1976, keskeytettiin toisen residentuuran työn vuoksi, johon Jan on liitetty.

Laakson havaittiin tätä seuranneina vuosina tavanneen GRU:ta ja Stasia.

Tietenkin voimme ajatella, että länteen loikanneen arkistonhoitajan dokumentit valehtelevat tai Vasili Mitrohin itse valehtelee, mutta olisiko mitenkään, missään olosuhteissa mahdollista, että Tiitinen...?

Lehdissä Tiitinen puhuu hiukan ristiin. Hän sanoo välillä, ettei "lypsävää lehmää kannattanut tappaa". Jaakko johdatti uusille jäljille. Tämä käy järkeen.

Laakson tehtävä oli lehtitietojen mukaan etsiä lisää luottamuksellisia suhteita. Se oli tarpeellista maassa, jossa luottamukselliset suhteet takasivat (kaupallisenkin) menestyksen. Koko maa oli ikään kuin rakenteiltaan käpälässä. Laakso saattoi pitää yhteyttä NKP:n keskuskomitean kansainväliseen osastoon, mutta sielläkin KGB:llä oli edustajansa. Esimerkiksi Vladimirov oli diplomaatti mutta myös KGB:n eversti. Helsinki oli sivutoimi, sillä kaikkien tärkeiden politikkojemme kotiryssä oli salamurha- ja sabotaasiosaston päällikkö, joka kävi välilä Helsingin toimipisteestään muulla työmatkalla, muiden muassa Kanadassa.

Näin polonium- ja novitshok-myrkkyjen aikana tämä huvittaa. Samaten huvittaa se, että turvallisuuskomitealle suututtiin, kun se kertoi vaikuttamiskeinoista, joita on käytetty ja käytetään de facto.

Suomalaiset joka tapauksessa pitivät lutuisesta vaarista. Sanotaan, että hän oli "myönteisesti suomettunut" ja saimme myös omia juttujamme läpi. Vladimirov itse kirjoitti muistelmissaan olleensa vuonna 1980 suunnittelemassa Paavo Väyrysen kanssa Suomen laillisen hallituksen kaatamista.

Kaikki tämä tapahtui Seppo Tiitisen ollessa suojelupoliisin päällikkö. On se ollut raskasta ja vaativaa aikaa; en epäile yhtään. Lisäksi hän oli toimessaan keskustapuolueen mandaatilla. Puolueessa oli luja ja vaikuttava K-linja, joka oli kaikkein syvimmällä neuvostosuhteissa.

Se perusasia, joka mättää... En tiedä, mikä oli DDR:n osuus Suomesta tehdyistä operaatioista. Prosentti? Siihen nähden on suhteetonta, että vuosia on höpötetty Stasi-listasta. Tuijotetaan kaappiin, jonka ovi on kiinni ja jossa ei ole mitään. Johtuuko tämä kuitenkin mediasta? Kansasta?

Liikkuu paljon kysymyksiä siitä, miksi Tiitinen ylipäänsä kertoi listasta ja miksi nimien lukumäärästä on ristiriitaista tietoa. Oikeuskanslerinvirasto asiakirjassaan mainitsee luvuksi 20. Siinä vaiheessa, kun toimittajat alkavat hakea oikeuspäätöstä alkuperäisen tallenteen saamiseksi julkiseksi, listalla olleiden luku muuttuu kaksi numeroa pienmmäksi, luvuksi 18.

Pelkästään näistä syistä salaliittoteorioita piisaa vielä vuoden 2050 jälkeenkin.

Rosenholz-aineisto on myös salainen. Se sisälsi DDR:n lukuun vakoilleet. Tutkintakynnys ei ylittynyt kuin yhden tietolähteen osalta. Yksi vanha tietolähdeoperaatio (jo vuonna 1977 suljettu) vuodettiin medialle ja nostettiin esitutkinta. Muita vastaan ei aineiston pohjalta nostettu mitään. Se jota vastaan nostettiin (Alpo Rusi) oli syytön.

Suomi oli massiivisten operaatioiden kohteena vuosikymmenet. Se oli Euroopan eniten vaikutettu "länsimaa". Siihen nähden on ymmärrettävää, että Stasi-listalla, josta meidän ei pitäisi tietää mitään,  "on vain henkilöitä, joista joku on ollut kiinnostunut" ja KGB:n suhteen "poliitikot eivät koskaan menneet liian pitkälle ja paljastaneet mitään" ja "ihmisiä nyt joutui listoille ihan tahtomattaan". 

Kaikki olivat kerran juoneet diplomaatin kanssa kahvit, ja sitten tuli koodinimi ja rekrytointivuosi? Hui hai.

Stasin ulkomaantiedustelusta puhutaan liikaa ja KGB:n ja GRU:n operaatioista liian vähän. Teollisuusvakoilusta otettiin sentään joku kiiinni. Kemiran naisjohtaja oli saanut seksiseuraa ja antoi dokumentin.

Yksikään poliitikko ei antanut dokumentteja? Ei koskaan kirjoittanut raporttia, analyysia? Ei derkuille eikä venäläisille? No ei sitten. 

Meihin informaatiovaikutetaan vieläkin. Mietin että miksi vanhoista asioista pitää vielä valehdella ja löydän kaksi syytä. Yksi on psykologis-rakenteellinen. Suurimmat nuoret vaikuttajat ovat siirtyneet tai siirtymässä eläkeikään ja haluavat rauhoitella menneet. Toinen, pelottavampi, on se, että voidaan ikään kuin assimiloida nykyaika takaisin menneeseen, joka olikin loppujen lopuksi kovin "harmiton".

Ministeri suunnittelee KGB:n salamurha- ja sabotaasiosaston päällikön kanssa oman hallituksensa kaatamista. Voihan tämän ajatela komediana. Onneksi tästä ei ole tullut suurta tragediaa, ainakaan vielä.

Ukrainassa tuli.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Kun suomettumista yritetään nykyhetkessä tonkia, lienee syytä pitää mielessä että suomettumisen tympeimpinä vuosikymmeninä ei moniin virkoihin ollut pääsyä kuin ulkopoliittisesti "oikein" ajatteleville.

Nämä "sopivat" henkilöt sitten tekivät politiikkaa ja ratkaisujaan peilaten omaan poliittiseen näkemykseensä, ja valitsivat seuraajikseen ja suojateikseen tietysti itsensä kaltaisia miehiä ja naisia. Jokaiseen organisaatioon muodostuu omanlaisensa kulttuuri, joka ei hevin muuksi muutu.

Niinpä nykyäänkin valtionhallinnossa lienee yliedustettuna suomettuneisuuden linjaan myönteisesti suhtautuvia henkilöitä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kaikkialla muualla entisessä Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa tapahtui kylmän sodan jälkeen vallankumous, jossa virkakoneistot rakennettiin uudestaan. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa Neuvostoliiton kouluttama virkakunta muodostaa vielä hallinnon rungon.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On ymmärrettävää, että niin kauan kun Seppo Tiitisen nimi on jäljitettävissä Tiitisen listan nimilistaan tai itse asiassa siltä kadonneisiin kahteen nimeen, lista on syytä pitää kassakaapissa Tiitisen vielä eläessä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Väinö, seuraan tätä aihepiiriä suurella mielenkiinnolla. Itsekin olin 1970-luvun puolivälissä NL:n teollisuusvakoiluyrityksen kohteena.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Onko se sellainen juttu, että voit muutamalla lauseella avata tapahtumaa?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Vähän pidempi juttu. Olen sen vissiin pari kertaa vuosien mittaan täällä raportoinut.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #6
Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

En nyt löydä itsekään sitä enää, joten lyhyesti.

1970-luvun puolivälin kieppeillä toimin amerikkalaisen tietokoneyhtiön Suomen tytäryhtiössä. Eräänä päivänä sain puhelun Tehtaankadulta. Englantia puhuva herrasmies esitteli itsensä kaupalliseksi sihteeriksi.

Mies kertoi olevansa kiinnostunut tietokoneistamme ja maalaili lupaavia myyntinäkymiä Neuvostoliittoon. Totesin heti kärkeen, että Suomen yhtiö ei käy suoraa kauppaa NL:n kanssa, vaan se on organisoitu Wienin konttoriin.

Agentti (, joksi hän osoittautui myöhemmin,) intti ja intti haluavansa kuitenkin tavata. Vetosi Suomen ja NL:n oivallisiin keskinäisiin suhteisiin. Olin itsekin tapaamisesta jossain määrin kiinnostunut, koska epäsuora myyntikanava (OEM), josta vastasin, toimitti laitteitamme itään osana omaa kokonaistoimitustaan. Näitä asiakkaita oli mm. Nokia ja Outokumpu.

Tapasimme yhtiön neuvotteluhuoneessa, jossa esittelin tuotteitamme ja annoin muutaman yleisluontoisen esitteen, joita tietenkin oli saatavilla missä päin maailmaa tahansa. Jostain syystä esitehyllyyn oli jäänyt jo aktiivisesta myynnistä poistuneen tietokonemallin yksityiskohtainen tekninen manuaali. Neukku huomasi sen ja nappasi sen nopeasti käteensä. Kerroin hänelle, että ko. malli on korvattu uudella, enkä voi antaa hänelle manuaalia myyntiesitteenä. Hän vain intti, että haluaa sen "täydellisyyden vuoksi". Minun piti puoliväkisin riistää teos agentin käsistä ja palaverimme päättyi siihen.

Myöhemmin ilmeni, että neukut olivat kopioineet tai kopioimassa useita firmamme tietokonemalleja. Olivathan ne silloin oman sektorinsa johtavia maailmassa. Ehkä ko. tietokoneen osalta heiltä puuttui olennaista teknistä tietoa. Kaikessa tapauksessa, ko. "kaupallisesta sihteeristä" tai Tehtaankadulta en kuullut enää mitään sen kerran jälkeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset