Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Liikenteen metaanipäästöt ovat mahdollisesti järvien päästöjä pienemmät

Tammikuussa julkaistiin kansainvälinen tutkimus, josta olisi luullut puhuttavan paljon.

Ravinteiden lisääntyminen, eli järvien rehevöityminen, on tyypillisin ihmistoiminnasta aiheutuva muutos järvissä, joiden metaanipäästöt vastaavat liikenteen päästöjä tai ylittävät ne. Järvien rehevöitymistä voi helposti vähentää nuottaamalla särkikaloja ja rajoittamalla lannoittamista vesistöjen luona. On helppo ymmärtää maatalouden poliittinen herkkyys. Sen sijaan on vaikeampi mieltää laiskuus särkikalan hyödyntämisessä tai nuottaamisessa. Valitettavasti, vaikka toiminta olisi halpaa ja helppoa, se ei tuota juuri muuta kuin paremman ja kirkkaamman järven.

Päästöjen vähentämisestä jonkun pitää aina ansaita. Vasta sitten tapahtuu.

Tarkastellaanpa karkeasti luonnostellen äkkiväärän ilmastokeskustelun taustoja. Poliittiset ambitiot on helppo nähdä. Ilmastonmuutos poikii seurauksenaan kahdenlaista propagandaa. Vanhakantaisesta energiateknologiasta joko riippuvaisen tai sitä tuottavan teollisuuden skeptikkopropaganda on voimakkaasti esillä tietyissä julkaisuissa. Yhdysvaltojen öljyteollisuus luottanee osin samankaltaisiin kanaviin kuin Venäjäkin, jolle energialuonnonvarat ovat vakava talouskysymys.

Toisaalta vihreän ideologian hälyttävimmät kirjoitukset pyrkivät omiin päämääriinsä nekin välillä tieteen objektiivisuutta ravistellen. Kun totuus venyy, siihen tartutaan vastapropagandassa kaksin käsin.

Missä sitten päästään eteenpäin? Tärkeässä roolissa on uusiutuvan energian bisnes, jonka poliitikot turvaavat laein ja asetuksin ja määräyksin.

Jotkut toimivat jopa pyyteettömästi. Johtui ilmaston lämpeneminen mistä hyvänsä, siitä on seurauksia. Sopeutuminen ja tukitoimet kohteissa ovat oleellisia. WWF on rakentanut tekolampia kenttäkohteiden kyliin Nepalissa ja muualla.

Yksi helppo toimi, mitä Suomessa voisi tehdä rehevöitymisen hidastamiseksi, olisi särkikalan nuottaus. Kaikki haluavat vain petokaloja ja mieluiten fileinä. Ennen syötiin kaikki kalat. Petokalojen (ahven, hauki, kuha, lohi, taimen) vähentyessä ja ihmisen jättäessä särkikalan järviin ne rehevöityvät yhtä nopeasti kuin rannalla asuvan jauhoniskan salpietarista.

Järvien rehevöityminen on moninkertaistanut metaanipäästöt. Ravinteet ja lämpeneminen lisäävät jo itsessään metaanipäästöjä, mutta niiden yhteisvaikutuksesta syntyvät päästöt ovat moninkertaiset. Sisävesiin varastoituneiden kasvihuonekaasujen merkitys on valtava. Ruotsissa järvien metaanipäästöt ovat ilmeisesti yhtä suuret kuin liikenteen vastaavat päästöt. On vaikea kuvitella, että Suomessa menisi jotenkin eri tavalla. Kaikki kuitenkin puhuvat vain liikenteestä, jossa uudelle autoteollisuudelle (sekä teknologiasovelluksille) siirretään vielä paljon rahaa ilmastonmuutos pelotteena.

Tieto ilmastonmuutoksesta on kytketty poliittiseen rahapussiin eikä tosiseikoilla sinällään ole valtavaa merkitystä. Sähköautoteollisuudessa on miljardeja; tuulivoimabisneksestä saavat jotkut aivan valtavat ”hillot” ja vielä kovin vähäisestä tuloksesta. Totta kai asioita saadaan myös eteenpäin, kun vain muistetaan, että se sähkökin pitää tehdä. Kaikki maailman ympäristöongelmat ovat jossain suhteessa energiaan. Ei se sähkö tule noin vain töpselistä. Uudistuva autoteollisuus on pitkän kytkyn jatkeena.

Entäpä ne todellakin oikeat toimet? Kuka saisi massiivista tuloa särkikalojen nuottaamisesta kaikista Pohjolan kymmenistä tuhansista sisäjärvistä? Ei kiinnosta ketään.

Suomalaiset syövät Vietnamista raahattua haimonnia (pangasus), ja järvemme ovat täynnä kalaa, jota ei hyödynnetä mitenkään. Vain lähiruoka on ekologista, oli se sitten lihaa tai kalaa.

Suomalaisten mielipiteet ovat vakavassa ristiriidassa heidän tekojensa kanssa. Luontoarvot ovat ”in” mutta teot ovat monessa mielessä valheellisia.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Metaanin muodostumisen taustalla on järven pohjalla tapahtuva hapeton mätäneminen. Seuraus liiallisesta biomassasta. Biomassaa voi toki poistaa järvestä särkikalojen muodossa. Sitä on nuotattu mm. Tuusulanjärvestä joka syksy. Nykyisin reilu 30 tonnia vuodessa. Aikaisemmin yli 50 tonnia. Samaa biomassan poistoa voi tehdä vaikka vesikasvien niitolla ja kompostoimalla ne maalla. Hapellinen maatuminen kun tuottaa selvästi vähemmän haitallista hiilidioksiidia.

Ongelma molemmissa on se, ettei järvestä poistetulla biomassalla ole kaupallista arvoa. Tuusulanjärven särkikalat sentään menevät pääosin ilmaiseksi ihmisravinnoksi, mutta jostain pitää tulla rahoitus tämän työn varsinaiseen toteuttamiseen.

Mukavampi vaihtoehto tuollakin olisi, että viljelysmailta tulisi vähemmän ravinnepäästöjä. Säästyisi rahaa sekä lannoitteissa että biomassan poistossa.

Suomalaisen kalaruokakulttuurin muutokseen en ihan äkkiä usko. Jos särkikalamassa saadaan hyödynnettyä teollisissa prosesseissa, niin se voisi toimia. Kalamiesten keskuudessa venäläisiä kolleegoja tupataan halveksimaan varsinaisina ryöstökalastajani. Heidän kunniakseen on kuitenkin mainittava, että kaikki kalat kelpaavat. Myös ne suomalaisen hyljeksimät särkikalat, joita täällä ei osata enää edes valmistaa ruoaksi.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Nuo ovat juuri niitä oikeita ja kunnioitettavia tekoja, joista hieno Tuusulanjärvi on hyötynyt.

Minulla on unelma siitä, että oppisimme uudelleen syömään upeita suomalaisia kaloja, siis muitakin kuin petokaloja. On jotenkin järjetöntä kuljettaa allaskalaa Vietnamista. Ne jotka käyvät katsomassa niitä altaita, eivät kyllä sitä kalaa kovin äkkiä suuhunsa pistä.

Mietin, eikö ympäristöministeriö voisi suoraan tukea Etelä-Suomen järvien puhdistamista, kun kerran liikenne kuitenkin päästöineen koetaan ongelmaksi.

Lannoittamisen muutos vaatisi varmaan jonkin innovaation. Typen vähentäminen tuottaa vehnien matalat valkuaispitoisuudet ja fosforin kohdalla pelto köyhtyy, jos sallittu lannoitus jää alle sadon mukana poistuvan fosforimäärän. Siinä on kyse taas rahasta ja seuraavien sukupolvien rahoista. Tämän alan tietäjä en ole, mutta en usko sillä puolella hetkeen tapahtuvan yhtään mitään.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

20% pelloista tuottaa 80% ravinnepäästöistä. Mutta niitä 20% ei saada selville mm. koska valtion varoilla tehtyjä peltojen viljavuustutkimuksia pidetään viljelijöiden yksityisomaisuutena. Maatalousala on valinnut mieluummin kollektiivisen uhriutumisen kuin täsmäratkaisuja sinne, missä niitä tarvitaan.

Ympäristöministeriön ’luontopuoli’ (asuminenkin on ministeriön rootelissa) on muuten todella pieni virasto määrärahojen puolesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset