Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Peruskoulun tila on mahdollista korjata

 

Kouluhistorian tutkija Jari Salminen ottaa kirjoituksessaan (HS, 11.11.) ansiokkaasti esiin peruskoulun huojahtelun. Hänen mukaansa peruskoulun sekava tila vaarantaa oppilaiden oikeusturvan ja jatko-opintojen kannalta tasa-arvoisen kohtelun. 

Olen samaa mieltä syistä, joita pohjustin omassa tekstissäni (US, 6.11). Itse näen muutoksen alkaneen opetussuunnitelmasta 2004, joka otettiin käyttöön elokuussa 2006. Nyt tuli vain tuhat kertaa vauhtia lisää. Suosittelen kirjoituksen lukemista, sillä kuten Kalevala kertoo, parantaakseen pureman on tunnettava käärmeen sanat, on tunnettava alkusyy.

Jari Salminen kirjoittaa, että "Pisa-menestyksen ihmettä markkinoidaan ulkomaisille vie­raille enemmän uusien lupausten varassa kuin kuvaamalla se pitkä tie, jolla hyvät tulokset on saavu­tettu." Onhan se niinkin. Tällä hetkellä tilanne on se, että suomalaiset startup-yritykset kehittelevät oppimiseen tarkoitettuja sovelluksia. Kun tuote pilotoidaan koulussa, se saa ovet auki maailmalle. Onhan se testattu "suomalaisessa koulusysteemissä".

Siis siinä, joka kerran oli maailman paras.

Testaaminen ei ole huono asia. Sovelluksia tarvitaan.Tein vuosina 1998-2005 paljon opetusmateriaalia ja testasin harjoitteita omissa ryhmissäni. Koulu ei tietenkään ole yksittäisen oppikirjantekijän tai Suomen viennin laboratorio. Nyt on vain tässä mielessä kuuma aika eikä sitä pilata. Siellä missä opetusteknologiaa käytetään vielä enemmän ja tulokset eivät ole kovin hyviä, siellä toivotaan pelastusta Suomesta.  

Vanhaa ei olisikaan voinut mitenkään "viedä". Muuttamalla koulu sovellukseksi, se voidaan myydä. Tästä on kysymys. Joukossa on tietenkin myös oikeasti kiinnostavia pilvipalveluja, joilla voi olla merkitystä oppimisvaikeuksista kärsivän motivoimiseen. Palaan tähän asiaan myöhemmin.

Jari Salminen näkee tilanteen oikein, mutta peruskoulun päättökokeella tasa-arvoa ei synny, painetta kylläkin. Viisas opettaja tekee prognoosia hiukan pitemmälle. Tasa-arvon suurin ongelma on biologia. Yhdeksäsluokkalainen on lapsi, ja koko päättöarviointi on määritetty poikien kannalta aivan väärään paikkaan. Kehityspsykologisesti ottaen tasaisempaa on vasta ylioppilaskokeen paikkeilla.

Ja kyllä, puhun pojista ja tytöistä tässä.

Opetusmateriaalien tarkastaminen Opetushallituksen toimesta ei sekään ole paras ratkaisu. Kouluhallituksen aikana se vei kirjojen politisoitumiseen. Jotain voisi kuitenkin tehdä.

Paras ratkaisu on se, että opettaja saa oikeasti valita opetusmateriaalinsa itse ja käyttää halutessaan kirjoja. Työrauha on myös palautettava. Olen yrittänyt perätä vastuita tilanteissa, joissa nuori opettaja hajauttaa ryhmänsä "itsenäiseen opiskeluun" iPadit kourassa pitkin rakennusta. Kun jotain sattuu, opettajalla on kokonaisvastuu valvonnasta. Ei yksikään rehtori anna kirjallista määräystä johonkin pelleilyyn mutta ei välttämättä tuekaan. Se paine luodaan muita näkymättömiä kanavia pitkin.

Mihin katosi alkuperäinen ajatus siitä, että on erilaisia oppijoita ja joillekin sopii kone ja joillekin paperi. Nämä molemmat pitää ottaa huomioon. Nyt on trendi että toinen vaihtoehto on "niin last season", vaikka sillä saavutetaan aika suuren massan kohdalla kovia tuloksia.

Useimmilla kokeneilla opettajilla on ollut sekä pännä, liitu että virta käytössä jo 25 vuotta. Mutta ei tietenkään samat menetelmät kuin alussa. Sellainen koulu, joka lyö oppilaille opettajalta kysymättä jonkin laitteen ja sovelluksen, on täysin väärässä mutta paine luotiin direktiolla kouluviranomaisten toimesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Mielestäni olisi hyvä ottaa vahvasti huomioon se, että lähes jokainen meistä aikuisistakin tunnistaa kuinka helppoa sillä pädillä on harhautua tekemään jotakin aivan muuta kuin mitä oli tarkoitus. Vaatii melkoista itsekuria säilyttää keskittymisensä ja suurella osalla lapsista sekä nuorista sitä ei vielä ole.

Tavoitteena oleva oppiminen on se maali, johon tähdätään eikä täysin yhdenmukaiset digitalisoidut keinot ja appsit.

Käyttäjän SakariJSaarilahti kuva
Sakari Saarilahti

"Mihin katosi alkuperäinen ajatus siitä, että on erilaisia oppijoita ja joillekin sopii kone ja joillekin paperi." /Väinö Kuikka

Paperi on edelleen huomattavasti tablettia parempi käyttöliittymä esimerkiksi kirjoittamista tai matematiikan opiskelua ajatellen. Puhumattakaan yleisemmin näyttöpäätetyöskentelyyn liittyvistä fyysisistä onglemista, kuten huonosta ergonomiasta, silmien rasittumisesta jne. Työelämään kun pitäisi pystyä osallistumaan 60+ vuotiaaksi asti ...

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Matematiikan opettajat ovat havaintojeni mukaan keskimäärin varsin järkeviä toimissaan ja käyttävät niitä menetelmiä, jotka kulloisessakin tilanteessa ovat parhaita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset