Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Koulutuspolitiikassa rakennettu Potemkinin kulisseja kymmenen vuoden ajan

 

Mistä saisi suomalaisille koulutuspoliitikoille sellaisen konsultin, jota he uskoisivat? Siis jonkun täyspäisen kokonaisuuden hallitsijan, joka ei selitä myydäkseen. Sellaisen, joka on opettanut oikeasti eikä vain ”tutkinut” ja ”käynyt kouluissa” puhumassa.

Kun 2000-luvun alussa menestyimme PISA-tutkimuksissa, maailma tuli kylään kysymään, miten me teimme sen. Ollessani saksalaisessa pikkukylässä sinne tuli Bonnista asti korkea opetusvirkamies esittämään saman kysymyksen.

Peruskoulu oli tehokkaimmillaan. Koulu aloitettiin seitsemän vuoden paikkeilla (kehityspsykologien suosittelema ikä), ja erityisesti lukutaitoa ja kirjallisuutta kannettiin kepin nenässä kuin valtakunnan lippua.

Heikkeneminen alkoi tasaisesti vuodesta 2006. Kasvatusalan ihmiset ovat lehdissä avoimesti ihmetelleet, miksi juuri tuosta vuodesta lasku selvästi alkoi. He eivät kuitenkaan ole vastanneet kysymykseen.

Elokuussa 2006 peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2004 otettiin käyttöön.

Tuolloin alkoi muiden muassa uusi tekstikäsitys, joka tuli tuontitavarana. ”Tämä pöytäkin on teksti”, selittivät uuden aallon harjalla lentävät, ja heidän kasvoillaan oli täsmälleen samanlainen ilme kuin uuden peruskoulun opetussuunnitelman 2014 (käyttöön elokuussa 2016) ilmiö- ja digihihhuleilla nyt.

Kukaan Suomessa ei oikeasti ollut kiinnostunut meidän työrauhastamme ja lukutaidostamme, siis siitä, josta saksalaiset ja aasialaiset olivat kiinnostuneita. Meidän jo olemassa olevat metodimme eivät kiinnostaneet kotimaassa. Silti puhuttiin koulutuksesta ”vientituotteena”. Se tuntui huvittavalta, koska oma opetussuunnitelmamme mullistettiin niillä periaatteilla, joita tuotiin likimain uudistamisen ilosta sellaisista maista, jotka hävisivät meille reippaasti oppimistuloksissa.

Ehkä me emme ansainneet sijoitustamme.

Korjaako uusi opetussuunnitelma laskusuhdanteen? Ei tietenkään. ”Digiloikka” käynnistettiin, koska kansainvälisessä tutkimuksessa huomattiin, että Suomessa oli kyllä opetusteknologiaa, mutta sitä käytettiin vähemmän kuin muissa maissa. Tästä Opetushallituksen virkamiehet hermostuivat. Tämä muutetaan vaikka direktiolla!

Niin tehtiin. Kukaan ei ajatellut, että tuloksiemme takana olisi ollut jotain omaperäistä. Lähtökohta oli, että pitää kiireesti saada sama taso kuin muilla (tai mieluiten parempi) erilaisissa laitteissa ja sovelluksissa. Markkinamaailma, jonka professori Kari Uusikylä kaltaisineen kykeni 1990-luvulla torjumaan koulujen porteilta, näki tilaisuutensa ja nähtiin kaikkien aikojen penetraatio kasvatustieteiden laitoksiin, opetusministeriöön, Opetushallitukseen, rehtoreiden luokse, opettajainhuoneisiin ja viimein luokkahuoneisiin.

Mannekiineina ja lausunnonantajina oli superlahjakkaita nuoria, jotka kykenivät itsenäiseen opiskeluun eivätkä tarvinneet jatkuvaa luokkakontaktia. Näitä tosin oli hyvissäkin kouluissa vain yksi sadasta. He kykenivät mainiosti loistaviin arvosanoihin, vaikka olisivat olleet suurimman osan päiväaikaa puhumassa kännykkään käytävällä.

Tänään keskustellaan jo opetusvelvollisuuden pidentämisestä. Niinpä. Emmehän me muuten pärjää Intian kanssa osaamiskamppailussa. Siellä on kouluja jo kolmevuotiaille...

Rakennamme tuhoavaa miinaa. Isossa kuvassa Suomen koulutustason nousu on pysähtymässä tai jo pysähtynyt. Korkeakoulutus vähenee. Tähän kun lisätään vielä ammattikoulutuksen ”reformiksi” kutsuttu leikkauslinja, yhtälö on karmea. Samaan aikaan opetusviranomaiset ja alan siipiporukka kulkevat digimessuilta toiseen, visertävät latteuksiaan ”elinikäisestä oppimisesta” ja yrittävät saada kaiken näyttämään oikein hyvältä.

Eivätkä he tiedä, mitä tapahtuu todella.

Joku vielä kirjoittaa tästä mielenkiintoisen historian.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Venäjältä pitäisi ottaa mallia. Koulussa on kuri, ja siellä luetaan kirjoja. Nuori venäläinen tietää edelleen, ketä olivat Hugo ja Tolstoi...mites suomalainen.

Tietokoneita tarvitaan koulussa pari tuntia viikossa, ryhmätöiden tekoon.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

On vielä muutamia kouluja, joissa työrauha ja kirjallisuus pidetään kunniassa ja kasvavasta lapsesta ja nuoresta kannetaan vastuu. Opetussuunnitelmaa pitää kuitenkin noudattaa.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

On siellä koulumaailmassa vielä joku, joka uskaltaa ajatella omilla aivoillaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset