*

Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Suomalaiset ovat rauhallisia keskustelijoita, eivät aggressiivisia kiihottajia

 

Työpaikoilla, harrastuksissa ja seminaareissa tapaan jatkuvasti erilaisen poliittisen katsannon omaavia ihmisiä. Asialliset hommat tehdään yhdessä hyvässä hengessä ja jos saunaillassa on vähänkin politiikkaa, tunnelma on korrektimpi kuin A-studiossa. Kukaan ei puhu toistensa päälle, ainakaan ennen puoltayötä.

Olen ihmetellyt, missä kiihkeä ja eripurainen Suomi piileksii.

Suurimmasta tabusta eli turvapaikkakriisin ja kansainvaelluksen yhtaikaisuudesta puhutaan naamatusten todella harvoin. Saatetaan todeta, että oikeasti vainotun on oikeus hakea suojaa. Tuossa lauseessa onkin kaikki siitä asiasta.

Joka päivä tapaan yhden impivaaralaisen poteropojan ja globaalin sosiaalitädin, joka on valmis maksamaan koko maailman korjaamisen yksin suomalaisten velalla. Joissakin perheissä heitä asuu saman katon alla. Mutta hädässä olevaa autetaan.

Kun monet ovat huolissaan ”ilmapiiristä”, jonkin asian pitäisi varmaan olla aivan kamalan huonosti. Ainoa muutos on välineen nopeus. Internet on tarjonnut mahdollisuuden sille keskustelulle, joka ennen vanhaan putosi toimitusten paperikoreihin eikä päässyt edes mielipidetekstiksi. Jopa kansanradioon soittaneiden kunto oli jollain tavalla tarkastettu, vaikka siellä kieltämättä tuli melkoisia älyllisiä suorituksia.

Ennen nettiä oli läpinäkyvyyden kanssa ongelmia. Siksi epäilen, että huonoksi ilmapiiriksi riittää se, että joku kyseenalaistaa arvot, jotka ovat kauniita mutta jotka on istutettu joka tapauksessa ylhäältä, poliittisia lankoja pitkin. Ne pitäisi ensin elää läpi, olla kosketuksissa niihin.

Jokainen ennen Internet-aikaa jossain dostojevskilaisessa baarissa tarpeeksi korvat höröllään ollut on kuullut raakaa puhetta. Porvarit piti listiä. Kaikki muutkin piti listiä, lopulta jopa se ryyppykaveri pöydän toiselta puolelta. Vähintään portsari olisi pitänyt vetää hirteen. Sanat haihtuivat pakkasilmaan, kun sankarit öristen konttasivat majoihinsa ja koteihinsa. Jo 1990-luvulla saivat huutia pizzeriayrittäjät, jotka saivat muka salaisia ”elinkeinotukia”, joilla pääsivät alkuun. Pikkukylän nakkikioskin pitäjä vihasi hiljentyneessä kopissaan niin että sylki pärskyi.

Tänään joku pelästynyt ja epämääräisestä julkaisusta kiihottunut voi lääkkeissään ja kaljoissaan kirjoittaa mitä tahansa ja minne tahansa vuorokauden ympäri.

Tuskin laitoksissa otetaan keltään puhelinta kaiken aikaa pois. Mitäpä muuta tekemistä siinä sitten on kuin ajan kuluksi vähän senttailla palstoille. Tähän on ollut mahdollisuuksia vuosikausia ja kunnianloukkausrahoja maksettiin jo ns. pääministerin morsiamen yhteydessä. Meidän lainsäädäntömme mahdollistaa jo nyt kaikki mahdolliset toimenpiteet asioihin puuttumiseksi.

Nettimöykän pitämisestä kepin nenässä ansaitaan jonkin verran. Klikkiotsikoissa voi olla, miten sieniryhmä on jouduttu sulkemaan riitojen vuoksi. Sitten se avataan uudelleen! Omassa profiilissaan vegaani voi herätä aamuun ja huomata toivoneensa metsästäjien kuolemaa. Iltalehti tekee jutun, mitä kamalaa hän on sanonut ja mitä konnuutta hänelle on vastattu. Uhriutumalla sotkuista selvitään, sen on jonkinlainen päivän sana.

Perinteinen ”halusin herättää keskustelua” on viime vuosituhannelta eikä toimi enää. Jäljelle jää rähjääminen ja uhriutuminen. Keskustelun kaava hävettää. Sinä haukuit ensin! Eipäs kuin sinä!

Iltalehdet saavat muutaman klikkipennin ja poliittisesti tilanteesta yrittää hyötyä oikeinajattelijoiden kontrolliväki. Sieltä suunnasta tuleekin niin absurdeja ehdotelmia, että monelle herää halu puolustaa niitä, joiden kanssa ei ole lainkaan samaa mieltä.

Näin siis somessa. Nykyisin tapaan ihmisiä mieluimmin kasvokkain. Jätin kokeeksi Facebookin ja Twitterin kymmenen kuukautta sitten enkä ole ilmeisesti jäänyt paitsi mistään. Olen sosiaalistumassa, kun kaikki tuhat "kaveria" jäivät. Liityin muutamaan harrastuskerhoon. Tosin vieroittumiseen meni puolisen vuotta.

Pieniä asioita omassa elämässä on muuttunut. Aamuistunnolla posliinin päällä luen nykyisin kirjaa enkä puhelinta. Kun juttelen jonkun kanssa yleisiä, ei ole konetta ihmisen ja ihmisen välissä. Kaikki ihmiset tuntuvat niin tolkullisilta. Totta kai jossain bussissa voi katuskitsofreenikko huutaa ihmisille. Ja jatkaa sitten puhelimella kiukutteluaan jonnekin.

Tolkun ihmiselle annetaan huono kaiku. Väitän, että enemmistö suomalaisista on yksinkertaisesti näitä. Pitäisikö yrittää saada aikaan itse itsensä sensuroiva tolkuton ihminen, kuten reporadion ja sovjetisoinnin aikaan? Varmaan tällaista himoa henkisesti samankaltaisissa tyypeissä on, mutta minusta heille pitää antaa tilaa ja vapaus kulkea päät pystyssä.

Asian voi miettiä toisinkin, mutta hiukan kapeamman ryhmän osalta. Sillä, mitä sanoo julkisuudessa, on kiistatta enemmän vaikutusta kuin sillä, mitä sanoo lähiöbaarissa. Tämä koskee kuitenkin etupäässä niitä, joita voi pitää auktoriteetteina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Olen ihmetellyt, missä kiihkeä ja eripurainen Suomi piileksii."

Se haudattiin sisällissodan jälkimainingeissa 100 vuotta sitten. Sen jälkeen suomalaiset ovat keskustelleet vain "faktoilla", ja mielipiteet on jätetty omaan arvoonsa. Suomesta on tullut insinööritieteiden luvattu maa ja keskusteluista on tullut "arvovapaita" (etten sanoisi arvottomia).

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuosta tuli mieleeni eräs kirjoitus, jonka muuan Suomessa esimiesasemassa muutamia kuukausia työskennellyt britti oli kirjoittanut suomalaista luonnetta koskien.

Hän aloitti sanomalla, että suomalaiset ovat kuin ketsuppipurkkeja. (Mainittakoon, että Englannissa ketsuppipurkit ovat yleensä lasisia sellaisia, joista on vaikea saada tuotetta ulos.)

Kyseinen esimies oli ollut porukkansa kanssa pikkujoulujuhlissa ja loppuillasta kaikki olivat antaneet tulla täydellä laidalla hänelle kaiken sen hampaankoloon jääneen kritiikin, jota ei kolmeen kuukauteen ollut puhuttu. Hän tuskasteli kirjoituksessaan: "Ensin ei saa mitään ulos vaikka kuinka ravistelee, ja sitten tulee kaikki ryöpsähdyksellä".

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Juha, lähes jokainen, joka on etelässä saanut nauttia brittituristien uskomattomasta sikailusta, ei enää ota turhan vakavasti brittiläistä kommentointia juuri tämän, yhteisen erityispiirteen osalta...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Viittaat ilmeisesti brittien alkoholin käyttöön lomalla. Tuo mainitsemani toteamus kyseiseltä Suomessa työskennellyltä britiltä ei kuitenkaan niinkään viitannut alkoholiin, vaan kommunikaatiokulttuuriin ylipäätään. Kyllä britit työyhteisössä ovat suoraviivaisempia ilmaisemaan aatoksiaan esimiehilleen kuitenkin.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #5

Juu, viittasin. Kiinnostava tutkimustulos, muuten: kun maailman matkailuyrittäjiltä kysyttiin ketkä ovat inhokki- ja ketkä suosikkituristit, tulos oli seuraava. Inhokit: britit ja venäläiset. Suosikit: saksalaiset.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Stereotypiana voisi sanoa, että britit jättävät sotkun jälkeensä ja säntilliset saksalaiset pikemminkin siivoavat paikkansa.

Luin kerran Japan Times lehdestä kysymyksen mikä ero on kadulla kävelevällä britillä, japanilaisella ja jenkillä. Vastaus oli seuraavanlainen: Japanilainen kävelee kadulla siten kuin hän kävelisi jonkun muun omistamalla alueella, amerikkalainen kävelee kadulla niin kuin hän itse sen omistaisi, britti puolestaan kävelee siten, että viis veisaa kuka sen kadun omistaa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Olen ihmetellyt, missä kiihkeä ja eripurainen Suomi piileksii".

Taitaa piileksiä mediatalojen toimituksissa ja kommenttipalstoilla. Toivottavasti ei sieltä suuremmalti leviä elävään elämään.

Kommenttipalstoilla siihen kiihkeyteen on yksi (joskaan ei ainoa) syy, jota ei ehkä aina tiedosteta. Kommenttien kirjoittelu on pääosin yksisuuntaista viestintää ja kirjoitetusta tekstistä on taipumus tulla jyrkempää kuin puhutusta. Näin varsinkin silloin, kun kirjoittaja on suhteellisen harjaantumaton. Naamakkain keskustelu on kuin pallopeliä, jossa viestin vaikutuksesta ja perillemenosta tulee välitön tieto. Kirjoitetussa tekstissä näin ei ole ja harjantumattomalla kirjoittajalla on taipumus rysäyttää koko paketti kerralla ja mahdollisimman suurella painolla. Tekstistä tulee tällöin jyrkkää ja vastauksista vielä jyrkempiä.

Median osalta syyt ovat raadollisempia. Poleemisten kirjoitusten ja provokaatioiden tekeminen on helppoa ja niillä saa lisäksi herätettyä mielipiteitä, joita voi myös käyttää palstantäytteenä. Syvällismpien analyysien teko ja faktojen perusteellisempi kartoittaminen on jo sitten paljon vaativampaa työtä eikä sellaisella saa juurikaan kohuja herätettyä.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Minustakin lanka mediaan, kun sitä vähän kerii.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset