*

Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Euroopan aikapommi ja puoluejohtajat

 

Juha Sipilä ja puoluejohtajat kokoontuivat Antti Rinteen ehdotuksesta. He antoivat julkilausuman. He tuomitsivat terrorismin. Samalla he tuomitsivat hallitsemansa kansan tyytymättömät.

Eräässä tilaisuudessa hyvinkin meritoitunut tutkija avasi, mistä sosiopsykologian kannalta on kyse. Hänen mukaansa hallitseva eliitti ohjaa, ja virkamiehet toimivat välimiehinä sen ja hallitun populan puskurina. Hallitut ovat aina toimeenpanon ja valvonnan, supression kohteena. Tämä nostaa väistämättä tällaisena aikana sekä identiteetti- että kulttuurikriisin.

Hän selvensi varsin vakuuttavasti, että oikeudenmukaisuuden tunne on hallituille tärkein asia. Hallitut kokevat syvää epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, mikä tekee eliitin silmissä heistä ”väärin ajattelevan kansan”. Tyytymättömyyttä syntyy eniten siksi, että kansa a) pakotetaan muuttamaan identiteettiään ja b) hallitun populan jäseniä rasittavat virkamieskunnan sekä humanitäärisen maahanmuuton ja maahanmuuttoteollisen kompleksin etuoikeutetuin osa sekä c) ylemmän virkamiehistön etuoikeudet ja d) erityisesti se, että heidän puolestaan puhutaan vain puhumalla heidän sijastaan, ei puhumalla heidän agendallaan heidän tavoitteistaan ja tarpeistaan. Tähän kun lisää taloudellisen supression sekä turvallisuuteen (omaan, läheisten, elinympäristön) kohdistuvan poliittinen supression niin a vot. Sotku on valmis.

Poliitikkojen ratkaisu? Huolestutaan, kooonnutaan ja tehdään julkilausumia. #stopvihapuhe

Kulttuurissamme luovuuden tukahduttaminen on liian usein ohjaavien ainoa keino reagoida. Se on erityisesti Junckerin työkalupakin ainoa keino, ja juuri siksi hän on vaarassa suistaa eurooppalaisen kulttuurin tuhoonsa juuri silloin, kun aivan päinvastainen käytös voisi muuttaa huonon kehityksen. Pienet ja luonteeltaan rakentavat konfliktit olisi parempi ottaa vastaan nyt, kun niiden hyödyllisyys on selvää. Kahlitsemalla pikkutyytymättömyyden tulemme ottamaan vastaan isot ja tuhoisat konfliktit. Ne ovat pian aivan väistämättömiä.

 

Saako poliitikko oikean tiedon?

 

Poliittinen islamismi on kuuma peruna, joka saa aikaan outoja lausahduksia somepoliisista kiivaimpaan persuun. Vihapuhe nimittäin ei ole Euroopan suurin turvallisuusuhka. Ei se pitemmän päälle ole liikennekään eikä alkoholi tai tupakka. Kyse ei ole kuolonuhrien määrästä vaan koko yhteiskuntajärjestyksestä.  Poliitikkomme eivät ole perillä, mistä oikeasti turvallisuuspoliittisesti on kysymys suhteessa poliittiseen islamismiin. Keskustelua ei käydä rehellisesti.

Suurin uhka on euroopanlaajuinen sisällissota, erittäin vakavat yhteenotot jollain 10-15 vuoden aikavälillä.

Yhdysvaltain terrorismintutkijoille ei ole mitään epäselvää siinä, mikä eurooppalaisille vaikuttaa olevan hyvin epäselvää. Arvot sokeuttavat.

Fouaad Hussein kirjoitti yli kymmenen vuotta sitten teoksen Abu Musab al-Zarqawin kertoman pohjalta. Se herätti huomiota asiantuntijapiireissä silloin, mutta jostain syystä siitä ei juuri puhuta, vaikka kaikki, mitä nyt tapahtuu, muistuttaa totaalisen konfrontaation vaihetta (vaihe kuusi). Teoksesta ei ole länsimaista käännöstä, mutta siitä on referaatteja. Se on samalla myös kalifaatin toimintaohje. Tässä vanhassa artikkelissa kerrotaan seikkaperäisesti terrorismin uuden sukupolven tuleminen aina jonnekin 2020-luvulle.

Radikaalit ajattelijat jakoivat jo 2000-luvun alussa poliittisen islamismin pidemmän aikavälin suunnitelman seitsemään vaiheeseen. Eräässä vaiheessa kalifaatti hajottaa linjaorganisaationsa ja muuttuu multiverkostoksi, joka kontaktoi muita samanhenkisiä organisaatioita. Löyhä strukturoituminen tuo suojan ja liikkumavaran.

Kun pirstaleisuutta ja kontaktien runsautta hyödyntävä verkostojen verkosto asettaa tavoitteensa, keinonsa ja operaationsa enemmän yhteisesti jaetun moraalijärjestyksen, uskomuspohjan ja menettelytapakirjaston perusteella kuin johtosuhteisiin liittyvän kaavamaisen organisoitumisen ja käskyvaltasuhteiden mukaan, se voi samaan aikaan toimia koordinoidusti ja olla suojassa siihen kohdistuvalta kiinnostukselta.

Toiminta voi siis rakentua pienissä paloissa, vaikka eri toimijoiden välillä ei olisi edes katkotonta viestintäverkostoa. Lähi-Idän kalifaatit voidaan fyysisesti pommittaa vaikka atomeiksi, mutta riittävästi sotilaita on suoraan vihollisalueella eli länsimaissa.

Al-Zargawin ja muiden kalifaatin ajattelijoiden keinovalikoimassa strategia on kaksiosainen.  Taistelu sielusta ja mielestä sekä Hijra. Se edeltää uutta kalifaatin tulemista, joka tämän teorian mukaan nousee seuraavaksi suoraan länsimaiden sisällä. Hijra on islamismia palveleva muuttoliike. Teorian mukaan niin kauan kuin se jatkuu, etenee myös islamismi. Ei ole väliä, millaisia muuttajat ovat. Sotilaat otetaan vaikka heidän vielä syntymättömistä lapsistaan. Tähän tarvitaan taistelu sielusta ja mielestä.

Harvoin hyökkäyksen kohde halukkaasti rahoittaa toimintaa ja tukee sitä kaikin muodoin, jopa vetämällä taistelun omalle maaperälleen. Se subversion kohteena oleva kansa huomaa, että näin Juncker ja Merkel määräävät tekemään. Omat petteriorvot ja juhasipilät eivät määrää yhtikäs mitään omassa maassaan, vaan ovat muuten vain haavi auki ja sormi takapuolessa.

Siltä heistä tuntuu. Sori siitä.

Ovatko poliitikot ja virkamiehet perillä kalifaatin omasta strategiasta ja sen itse omalle väelleen antamasta ilmoituksesta? Tuskin. Suomessa on tasan kaksi asiantuntijaa, jotka ovat käryllä tästä, ja he ovat Atte Kaleva ja Alan Salehzadeh.  Meillä on kyllä paljon ”asiantuntijoita”, jotka kelpaavat erinomaisesti medialle kertomaan sen, minkä se haluaakin kuulla. Ei siitä kauan ole, kun eräs terrorismintutkijaksi tituleerattu ivasi Punahilkka-saduksi väitettä, että pakolaisten mukana voisi tulla terroristeja. Niin mahtava on uskon voima.

Koska kukaan ei voi kiistää oikeaa sotapakolaisuutta ja sen olemassaoloa, eikä Suomi ole mikään muusta maailmasta eristetty potero, oikea tieto ja tinkimätön rehellisyys ilman ideologioita olisi kaikkien yhteinen etu. Lakkaisi ylimääräinen mouhuaminen. Olisi kiva auttaa sitä, joka apua tarvitsee. Se on luonnollista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kukaan ei ole niin sokea kuin se, joka ei halua nähdä. Vaara voi olla todellinen tai liioiteltu, mutta vaaran täydellinen kiistäminen, silmien sulkeminen oireilta ja koko aiheen käsittelyn kieltäminen tabu-aiheena, on tyhmää ja vastuutonta. Silloin toimitaan kuten Euroopan valtiomiehet 30-luvulla. Aatu oli varsin selväsanaisesti julkaissut ohjelmansa Mein Kampfissa, mutta vielä 1938 Münchenistä palatessaan Chamberlain vakuutti, että Aatu on ehkä vähän karkeapuheinen, mutta pohjimmiltaan järkevä kaveri, jonka sanaan voi luottaa ja niinpä rauha on turvattu sen sukupolven elinajaksi.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Jaakko: Oikein hyvä vertaus tähän päivään tuo 1930 luku siitä miten sitä ei nähdä, jota ei haluta nähdä ja sitä ei kuunnella, mitä ei haluta kuulla.
Olen kyllästymiseen asti toistellut sanontaa: "Uskovainen uskoo vaikkei näe, kommunisti ei usko vaikka näkeekin". Sanonnan olen siepannut jostain 1970 luvulta, jolloin se oli ajankohtainen, mutta näyttää siltä, että historia tulee tavalla tai toisella aina vastaan kun tarpeeksi elää.
Tänäänkin kaikki merkit katastrofista ovat pöydällä, mutta ns. länsimainen arvoyhteisö ei halua näitä merkkejä nähdä.

Suomi on luku sinäänsä. Täällä näyttää jopa hallitusvallasta määräävan epämääräinen Arvo Pohja, jota tosi kukaan ei ole nähnyt saatika saanut selville, mikä se on miehiään. Arvo Pohja ei salli poikkipuolista sanaa dogmeistaan esim. uskontunnustuksestaan: "Monikulttuurisuus on hyvästä, ei mulla muuta".

Tulee mieleeni 1920 -luvulla Torniojokilaaksossa vallinnut herätysliike, Korpelelaisuus. Siinä ihmiset saatiin uskomaan, että tulee kristalliarkki, joka vie uskovat Jerusalemiin. Ei tullut. Arvo Pohja lienee vähän samanlainen uskonasia, joka lupaa lopulta palkita jos kysymättä vaan uskot.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset