Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Rakensimme Halla-Aholle portaat

En pehmennä tätä. Lyhyestä virsi kaunis.

Suomalainen mielipidetotalitarismi ja "oikean ajattelun vaatimus" maahanmuuttoasioissa on ollut täysin epä-älyllistä. Halla-Aho myllää sitä.

Oletan, että syvimmältään Halla-Ahoa on pelätty, koska on ajateltu, että hän kiistää ihmisarvon,  jos hänen mielestään toiset ovat parempia kuin toiset. En ole lukenut hänen vanhaa blogiaan, joten en osaa sanoa, onko tästä kysymys vai vain maahanmuuttopolitiikan omaleimaisesta kritikoinnista.

Sitä nimittäin pitääkin kritikoida ja tietysti myös tukea.

Niin sanotut hyvät ihmiset ovat rakentaneet pahan keitoksen kiistämällä "tolkun ajattelun", jonka lanseerasi Jyri Paretskoi ja jota peräsi Pirkko Saisio. Realistinen suhtautuminen olisi ollut paras puskuri yhden asian liikettä vastaan. Toimittajat eivät kuitenkaan uskaltaneet. Aikanaan ei voinut olla neuvostovastainen. Nyt ei saa nähdä maahanmuuttoasioissa korjattavaa, paitsi jos jotakuta ollaan käännyttämässä. Onhan tämä aivan absurdia.

Soppaa on muhiteltu vuosia; jopa kymmenen vuotta se on ollut tulilla.

On hyvä, että demokratia toimii, vaikka viralliset oikeinajattelijat haluaisivat toista.

Ulkopoliittisesti mielenkiintoiseksi Halla-Ahon valinnan tekee se, että Perussuomalaisten ns. Putin-indeksi on ollut Euroopan oikeistopopulististen puolueiden pienin, kun taas esimerkiksi Ruotsidemokraateilla se on hyvin suuri.

Puheenjohtaja ei tuo muutosta tähän. Halla-Aho pitää Venäjän nykykehitystä huonona ja jopa koventaisi pakotteita. Tässä mielessä hän ei ole lainkaan Marine Le Penin kaltainen.

Ulkoministeriksi on veikkailtu Laura Huhtasaarta. Halla-Ahon ja Huhtasaaren linjat eivät ainakaan julkisuudessa näkyvien lausumien pohjalta täydellisesti kohtaa. Yhteistä on EU-kriittisyys, mutta suhde Venäjään on erilainen.

Uusi ulkoministerikandidaatti on visioinut, että Venäjä hajottaa EU:n, mikä koituu meille onneksi, koska sitten saamme taas käydä idänkauppaa. Hän on myös sitä mieltä, että Venäjällä ei ole mitään strategisia tavoitteita Ukrainassa. Hän on viimeksi tammikuussa toivonut pakotteiden poistamista, koska Suomi kärsii siitä, että Helsingin telakan venäläisomistajat ovat pakotelistalla. 

Mitenkähän uusi johtaja junailee tämän vaiheen? Huhtasaari on tehnyt yhteistyötä Suomi ensin -liikkeen kanssa. Halla-Aho taasen epäilee Venäjän rahoittavan Euroopassa ja Suomessa hajaannusta aiheuttavia voimia.

Missähän tuo nyt sitten mahtaisi näkyä?

Olemme keskusteluissa sivuraiteella. Suomalaiset lätkivät rasistikorttia, ja paljon tärkeitä asioita jää huomaamatta.

Eiköhän Sampo Terholle löytyisi tässä jotain hommaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Jyväskylässä on näköjään öyhötetty sekavissa tunnelmissa:

"Viimeinen roiskaisu päin pläsiä oli Teuvo Hakkaraisen valinta varapuheenjohtajistoon. Harva Halla-ahonkaan kannattajista voi ajatella, että alkoholiongelmien kanssa painiskellut Hakkarainen olisi se paras ja ryhdikkäin mies puolueen johtoon.

Hakkaraisen valintaa on vaikea nähdä muuna kuin voitonvarmana uhoamisena tai silkkana kettuiluna. Haluttiin näyttää, että johtoon voidaan äänestää kuka tahansa."

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005249600.html

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

No juu:

"Ilta-Sanomat kertoo kansanedustajan ehdottaneen "malliyhteiskuntaa" Ahvenanmaalle.

- Laitetaan homot, lesbot ja somalit sinne keskenään asumaan ja katsellaan, millainen malliyhteiskunta siitä sitten rakentuu. RKP syyttää meitä perussuomalaisia aina siitä, että me emme ota vähemmistöjä huomioon.

Hakkaraisen mielestä tällä ratkaisulla saataisiin selville, "miten se malliyhteiskunta syntyy ja muotoutuu".

- Siellä voivat somalit huudella minareetistaan mitä huutelevat, ja me seurataan tätä mallia sitten perässä."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102214621444_u...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

....alkoholiongelmien kanssa painiskellut Hakkarainen olisi se paras ja ryhdikkäin mies puolueen johtoon.

Jospa se Teuvo tästä ryhdistyisi, kun sai haasteelliseen tehtävän ;)
Yksilön parastahan me tässä haluamme, emme vihapuhetta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos sinä haet yksilön parasta, niin moni muu voi hakea maan parasta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #19

ei myöskään Mestarin tahto ole, että yksikään näistä pienimmistä joutuisi kadotukseen.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Varapuheenjohtajien valinnassa kiteytyi hardcore -populistien päätöksentekoon liittyvä keskeinen piirre. Piirre jonka vuoksi populismi on demokratian syöpä. Nimittäin populisti tekee päätöksiä lyhytnäköisesti; jyräten pidemmän aikajänteen edun alleen.

Taistelu ehkä voitetaan mutta sota hävitään.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Perussuomalaisten suurin virhe näyttää olleen olla kysymättä Kepulta ja Kokoomukselta miten saavat äänestää.
Tuota mokaa heille nyt kostetaan. Aika erikoinen näkemys demokratiasta. Eläköön venäläinen demokratia ?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Demokratia puoluepolitiikan kohdalla tarkoittaa juuri sitä, että jokaisen puoleen vaikutusmahdollisuus on riippuvainen sen saamasta kannatuksesta. Tämä toteutuu nykysuomessa hyvin - paljon paremmin kuin vaikkapa Kekkosen aikana.

Toisin sanoen niin kokoomuksen kuin keskustankin kannanotot ja toiminta suhteessa perussuomalaisiin on erottamaton osa demokratiaa. Turha sitä on kritisoida, se pohjautuu kansan tahtoon.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Minua enemmänkin kiinnostaa se, miten PS:n käy puolueena nyt, kun "aikuiset" on syrjäytetty ja ääliöt ovat päässeet kuskin paikalle.

Halla-Aho on kaikkea muuta kuin johtajatyyppi - hän on ideologi, jonka luontainen paikka olisi johtajan taustalla neuvonantajana. Nyt hän vielä kaiken lisäksi yrittää johtaa - käytännösssä jo hajoittamaansa puoluetta - etätyönä. Apureinaan Hakkarainen (!!!) sekä Huhtasaari. Soini ja muut aikuiset pystyivät hämmästyttävän hyvin (todella hämmästyttävän hyvin) pitämään ristivetoisen eduskuntaryhmän ruodussa.

Nyt kun veräjät on joka suuntaan auki, sekasorto eduskuntaryhmässä lienee pysyvä olotila. Mitenhän käy hallitustyön - ja Suomen?

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Olen yleensä huono ennustaja, mutta veikkaisin, että persut putoavat hallituksesta, ja seuraavien vaalien jälkeen he ovat paljon nykyistä pienempi ja marginaalisempi ryhmä. Tavallaan sääli järki-persujen kannalta.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Mitenhän käy hallitustyön - ja Suomen?".
Miten käy Suomen, kun nykyiset jatkavat ?
http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23...
http://sibilyanev.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236031-...
http://uusi.voima.fi/artikkeli/2011/muistio-kokoom...

Mitä eivät pistä omaan taskuunsa sen jakavat "liikemies"kavereilleen.
Viennin ja tuonnin tasapainoa seurataan tarkasti, mutta samaan aikaan "verosuunnittelu" vie satoja miljoonia ellei miljardeja pois Suomesta kiihtyvällä vauhdilla.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

"Halla-Aho on kaikkea muuta kuin johtajatyyppi." Olen toista mieltä. Halla-aho on selvästi johtaja-ainesta. Se, että hän luotsaa perussuomalaiais ajamaan yhteiskuntaa suuntaan, joka minusta on väärä, ei vähennä hänen johtajuuttaan. Enemmän se laittaa ihmettelemään, että miten hän on saanut taakseen niin ison joukon ihmisiä. Joukossamme on piilorasisteja odotettua enemmän. Siellä On Halla-ahon kannattajakunnan ydin.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Maailma on pullollaan ihmisiä, jotka haluaisivat olla titteliltään johtajia.

Todellisella johtajalla on kuitenkin sisäsyntyinen halu ja tarve johtaa muita ihmisiä. Halla-Aho ei halua ministeriksi eikä edes olla läsnä Suomessa. Minusta tuo ei kuulosta johtamistyötä luontaisesti halajavan ihmisen linjaukselta.

Halla-Aho on tässä suhteessa kuin Tuomioja: Liian suuri joukkoon, liian pieni joukon eteen.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Palaamme siis hypnoottisesti tuijottamaan näitä puolueen Herra Hakkaraisia.Se ei ollut avaukseni tarkoitus. Onhan siellä rasisteja. Rasisteja on kaikissa puolueissa, mutta muilla sellainen, tai edes asiallinen maahanmuuton tarkastelu, ei lainkaan palvele omaa ohjelmaa, joten tuo marginaali pitää asiat hampaiden takana. Nousiko Halla-Aho rasismin houkuttelevuuden vuoksi, vai mahdollisesti sen seikan vuoksi, että hallitus ei noudata sopimiaan asioita maahanmuuttopolitiikassa?

Suomessa on potentiaalia 25-30 prosentin kannatuksen omaavalle eurooppalaistyyliselle äärikansallismieliselle puolueelle. Se on selvä. Se, miksi tällaista ei ole, johtuu siitä onnellisesta tilanteesta, että tuon potentiaalin voimat hajoavat purskeeksi; on kansalaisliikettä, itsenäisyyspuoluelaisia ja perussuomalaisia.

Ruotsissahan Ruotsidemokraatit voivat nousta maansa suurimmaksi puolueeksi. Kaikki tämä saattaa johtua siitä, että turhautuneille ihmisille ei ole olemassa keskustelua kuin maan alla, on vain itsesensuuria, koska massamaahanmuutto seurauksineen on täöydellinen tabu.

Samalla ihmiset saattavat kuitenkin tehdä suuren virheen. Meidän ei kannata pyllistää lännelle. Vallatonta tilaa ei ole, ja oma muskelimme on yksin kovin ohut niin kaupallisesti kuin ulkopoliittisestikin.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen Vastaus kommenttiin #10

Minusta PS:n vallanvaihto johtui siitä, että mennyt johto oli populismin kohtuukäyttäjiä, jotka ymmärsivät sen että hallituksessa on pakko tehdä isojakin kompromisseja. Tällöin omat tavoitteet menevät enintään vesitettyinä versioina läpi.

Sen sijaan PS:n kannattajakunnassa on enemmistönä populismin ongelmakäyttäjät, jotka eivät tuota reaalipolitiikkaa ainakaan vielä ymmärrä ja hyväksy.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #11

Näin se varmasti viime kädessä puoluekokouksen sisällä meni.

SDP avannee sylinsä jokaiselle äänestystuloksesta pettyneelle. Tässä nähdään vielä muitakin voimasuhteiden muutoksia jonkin verran. Määrää en osaa sanoa.

Joka tapauksessa puoluejohtajan on kuunneltava kenttäänsä, ja sen ääni nyt oli tällainen tällä kertaa. Siihen, että niin kävi, on kuitenkin montakin vaikuttavaa seikkaa, jotka ovat rakentuneet pitemmällä aikavälillä.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Ei kukaan ole luonnostaan tai syntymästään saakka jotakin vaan hän muotoutuu suhteestaan johonkin. Suomaisen maahanmuuttokriittisyyden juuret ovat 1990 luvulla, jolloin jo poliittinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen terävän oivallisesti osoitti suomalaisen hyväuskoisen hölmöyden mm. piirroksillaan "vieraat ensin" ja "satutäti mielikki".
Kansa katsoi hämmästyksestä suu auki kun ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä -90 luvulla kävi hakemassa rajalla käännytetyn somalinaisen Moskovasta turvapaikanhakijaksi Suomeen ja vielä kerskui teollaan. Ja median sopulit taputtivat. Nuo ajat synnyttivät kansan syvissä riveissä mm. termin "kunniakansalaiset". Termi osoittaa asenteen, millä tavallisille tarvaisille ja hakkaraisille on yritetty syöttää monikulttuurisuuden ihanuutta valtakunnan jokaiseen lärvätsaloon. Te olette vain kansalaisia, uudet tulokkaat ovat kunniakansalaisia. Kohdelkaa heitä sen mukaisesti. Vähemmästäkin isävainaansa raivaamaa rintamiestilaa kynnet verillä ylläpitävä mies ja nainen kyrsiintyvät.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #12

Tätä ei vain suostuta näkemään. Olen aivan varma siitä, että tässä on loppujen lopuksi sekä Ruotsidemokraattien että halla-aholaisuuden tehokkain multa ja lannoite.

Vaikuttaa siltä, että meillä tuijotetaan vain pintaa eikä juurisyytä. Unohtuu kalevalainen viisaus: pitää tuntea alkusyy, pitää tuntea syntysanat. Muuten ei loitsu onnistu.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Tämä on mielenkiintoinen kysymys.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Suomalaisen maahanmuuttokriittisyyden juuria voi nähdäkseni etsiä kahdelta taholta. Toinen on epäilemättä Siad Barren kukistumiseen liittyvä vasemmistosomalien (eikö vain?) muuttoliike Neuvostoliitosta mm. Suomeen, turvapaikanhakijoina - ja sittemmin epäonnistumiset tämän ryhmän kotouttamisessa pääkaupunkiseudulle.
Toinen, varsin selvänä ilmenevä tekijä on USA:n suunnalta meille rantautuneet alt-right-liikkeet, näiden tuottama propaganda, minkä ylin saarnamies "mestari" Halla-aho on nimenomaan ollut. Eurooppalaisia nyansseja noissa opeissa toki on, mutta itse sylttytehtaat löytyvät edelleen aika helposti, väittämien ketjua jonkin verran kaivelemalla.
MV-tuote on omanlaistaan informaatiota sekin, mutta äärioikeiston kasvuun se tuskin on kerinnyt vaikuttaa. Näin minä sen näkisin, puutarhatuolissa istuen.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Ensimmäiset tulijat saapuivat junalla Moskovasta. TV-uutiset oli saatu paikalle kuvaamaan tulijoiden saapumista. Muistuu mieleen, kun esitetyssä dokumentissa tyylikkäät somalinaiset astuivat nilkkoihin asti ulottuvissa upeissa turkeissaan asemalaiturille.
TV:n ”vastaanottokomitea” oli paikalla kuin valtiovierailulla ikään. Tämä oli täysin ymmärrettävää, kun oli sentään kysymys Somalian entisen presidentin Siad Barren merkittävistä kannattajista. He kuuluivat Somalian sosialistiseen vallankumouspuolueeseen. Torvisoittokunta ja punainen matto sentään puuttuivat.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Meillä on myös otettu vastaan kommunistivoittajien vainoa pakenevia vietnamilaisia ja oikeistodiktatuuria pakenevia chileläisiä. Oikealta ja vasemmalta siis on otettu. Torvilla tai ilman.
Nyt eräs ongelma saattaa olla siinä, että ei ole nähty eroa Siad Barren aikaisten vasemmistosomalien ja nykyään yleensä varsin konservatiivisten uusien somalien välillä. Kaikki niputetaan helposti samaan, kotimaata ja ihonväriä tuijottaen. Ero arvomaailmassa on kuitenkin varsin suuri. Me ajattelemme helposti juurettomia "aseman lapsia", joissa somalinuorten osuus näkyi selvästi. Leimaamme, vaikka pitäisi pyrkiä ajattelemaan yksilöinä.
Kaikkein räikeimpinä rasistiset asenteet näkyisivät näyttäytyvän somalien suhteen - ja jostain opintopiiristä nämä asenteet on osalle kansasta syötetty.
Perussuomalaisten uuden puheenjohtajan ja lähipiirinsä osuus tietyissä kielikuvien tarjoilussa on ollut merkille pantavaa. Nyt näkyy ilmirasistisena puolueena, Hakkaraisineen kaikkineen. Kohta Hirvisaarikin palajaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #22

"Leimaamme, vaikka pitäisi pyrkiä ajattelemaan yksilöinä."

Media ja poliitikot käsittelevät maahanmuuttajia kansanryhmänä. Eihän tätä suojeluakaan voi perustella yksilölle.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #23

Turvapaikkapäätökset koskevat yksilöitä. Media, poliitikot ja kansa näkevät mitä ilmeisemmin kansanryhmiä, joita suojelevat tai joita vastaan kiihottavat. Migri tutkii yksilöitä sen kuin pystyy ja ehtii.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka Vastaus kommenttiin #22

Hyvin yhteisö kai on sittemmin sovun Suomessa keskenään löytänyt. Suomessa kuitenkin olisi tullut pitäytyä tosiseikoissa alusta lähtien.

Huvittuneisuutta ja ärtymystä herätti silloin 1990 muistaakseni se, kun ensimmäiset junalla tulleet markkinoitiin Siad Barren vastustajina, vaikka ensimmäiset olivat Moskovassa koulutuksessa olleita ja sinne mottiin jääneitä. Siitä vuoden 1991 alun "Georg Otsin kaappauksesta" taas puhuttiin aika paljon, sillä ensimmäinen Georg Otsilla tullut erä olisi halunnut jatkaa Ruotsiin. Viisumittomat olisi voitu helposti käännyttää kaikissa tapauksissa, mutta Antti Seppälä joukkoineen oli paikalla vaatimassa tänne.

Antti Seppälä ja Johanna Suurpää olivat sitä mieltä, että myös Moskovassa juntturissa olleiden somalialaisten kohtalo oli Suomen kokonaan ratkaistava.

Mauno Koivisto halusi Neuvostoliiton katsottavaksi turvalliseksi maaksi. Hän epäili, että Suomeen "syntyy intressiryhmiä, jotka elävät pakolaisten siivellä". Näinhän sitten kävikin. Tarkoitan sekä turvapaikkabisnestä että näitä halla-aholaisia. Nehän ovat täydellisessä symbioosissa.

Kukaan ei innostunut integroinnista vaan alusta lähtien olimme liikkeellä multikulturalistisella otteella, jota väärin monikulttuurisuudeksikin sanotaan.

2000-luvulla alkoi sitten metodinen ja päältä päin löyhästi strukturoitunut maahanmuuttokritiikki, jossa leimaa on lyöty surutta ja käsittääkseni höyry vain kiihtyy rikollisten nettisivujen ja YouTuben ansiosta. Halla-Ahon blogi ja Hommafoorumi taisivat olla esisoittoa.

Rehellinen linja tulee aina kaikkien eduksi. Se ei ole mielipidekysymys vaan aritmetiikkaa. Otan esimerkin. Somalien ja maassa jo pitempäänkin olleiden irakilaisten työllistyminen on hyvin heikkoa verrattuna kenialaisiin tai nepalilaisiin, jotka taas työllistyvät kantaväestöä paremmin. Jos tahdomme auttaa, asiaa pitää ennakkoluulottomasti tutkia, etsiä syitä ja vaikuttimia, jotta saadaan etua sekä maahanmuuttajille että yhteiskunnalle. Mutta kun ei saa puhua. Sen sijaan, että asiallinen yhteiskunta toteaa ja korjaa ongelman, se vaikenee ja sitten nämä Hommat taas nostavat irrallisia datoja framille ja kertohuutona on, että "valtamedia vaikenee". Tästä sitten ohjataan vaihtoehtomediaan, jonka takana voi olla poliittisia sponsoreita myös maan rajojen ulkopuolella.

En ole koskaan käsittänyt, miksi tehtiin jatkuvia karhunpalveluksia tulijoille, joita olisi pitänyt auttaa myös syvätasolla. Sillä aina pitää taloon tehdä kunnon perustus.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #24

"En ole koskaan käsittänyt, miksi tehtiin jatkuvia karhunpalveluksia tulijoille, joita olisi pitänyt auttaa myös syvätasolla. Sillä aina pitää taloon tehdä kunnon perustus."

En minäkään. Suomalainen maahanmuuttopolitiikka näyttäytyy kuin 1960 - 70 luvun seiväsmatkat, joissa kansakunta pääsi laajemmin tutustumaan monikulttuurisuuden eksotiikkaan. Tämän päivän maahantulijat ovat käänteisiä seiväsmatkalaisia, joita kanskunta töllää suu auki ihmetellen mitä tehdä.
Joillekin tulijat ovat potentiaalista halpatyövoimaa, toisille värikästä lisää kaupunkikulttuuriin. Ei pidä unohtaa nuorien ja vähän vanhempien naisihmisten ryntäystä pakolaisten vapaaehtoiseen auttamiseen, mikä on poikinut runsaaseen parisuhteiden syntymiseen auttajien ja autettavien kesken.
Joku haluaa olla vain hyvä ihminen ja auttaa kysymättä miksi.

Jokaisella on omat motiivinsa. Niin minullakin kun viitsin näistä kirjoitella. Kuulunen kai siihen ihmisten valtajoukkoon, joka kiihtyy hetkellisistä ilmiöistä, mutta ymmärrys niistä ei ulotu enempään kuin mikä nenästä suuhun valuu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset