Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Demokratiasta seuraava kehitysvaihe on tyrannia

Jari Ehrnrooth kirjoitti kolumnissaan, että populismi nousee arvoliberalismin jättämästä tyhjiöstä. Olen melko varma, että hän tietää ajatuksen olevan parituhatta vuotta vanha arvio. Platon näki myöhäisvaiheen demokratian tuottavan väistämättä tämän tyhjiön. Oikeastaan sama asia, minkä William Booth ja David Wilkerson näkivät maailmanlopun profetioissaan, Platonin keskustelijat järkeilivät. Ei se muuten voisi mennäkään.

Platon päätteli Valtio-teoksensa viimeisissä dialogeissa, että tyrannia nousee väistämättä pitkälle kehittyneestä demokratiasta. Hän ajatteli näin:

Poliittinen järjestelmä toisi tarpeeksi pitkään kestettyään maksimaalisen vapauden ja tasa-arvon, jossa jokainen elämäntyyli olisi sallittua ja julkiset virat täytettäisiin liki arpomalla. Vapaudet moninkertaistuisivat. Viranomaiskunnioitus kuihtuisi, kaikenlainen epätasa-arvo olisi uhkaavaa ja monet kulttuurit ja seksuaaliset vapaudet loisivat kaupungista (tai valtiosta) kaikissa sävyissä kirjoillun viitan.

Sateenkaaripolitiikka, Platon väitti, on monille varmasti oikeudenmukaisin kaikista järjestelmistä. Tämän demokratian vapaus pitää kokea, jotta siihen voi uskoa. Se on kuitenkin luonnostaan epävakaa. Kun auktoriteetti haalistuu ja kääntyy kaikkiin suosittuihin arvoihin, näkemykset ja identiteetit ovatkin pian niin erilaisia, että ne ovatkin kategorisesti yhteen sovittamattomia. Kun kaikki viralliset ja epäviralliset esteet tasa-arvon edestä on poistettu, kun kaikki ovat samanarvoisia; kun eliittiä halveksitaan ja on täysi lupa tehdä, mitä haluaa, puhutaan myöhäisvaiheen demokratiasta. Tässä tilanteessa auktoriteetilla ei tarvitse olla lainkaan poliittista kokemusta ja asiantuntemusta.

Rikkaat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi, koska eriarvoisuus kasvaa sietämättömäksi. Patriarkaatti puretaan. Miehen ja naisen tasa-arvo paranee ja samalla perhehierarkiat kääntyvät ylösalaisin. Luokkahuoneissa opettajilla ei ole juuri sananvaltaa. Eläimet nähdään tasa-arvoisina ihmisten kanssa. Rikkaat vaeltelevat köyhien kaduilla ja yrittävät olla siellä luontevasti. Ulkomaalainen on sama kuin kansalainen.

Kun tähän on päästy, Platon päättelee, on tyrannille oikea hetki astua esiin. Hän tulee eliitin joukosta, mutta on sovussa aikansa kanssa, kykenee satunnaisiin nautintoihin ja päähänpistoihin, ymmärtää hyvän ruoan ja seksin päälle, sillä demokratian kansalaisuskonto on suvaitsevaisuus näissä asioissa.

Hän tekee siirtonsa ja löytää tottelevaisen väen. Hän hyökkää ikäistensä varakkaiden kimppuun syyttäen heitä korruptiosta. Jos häntä ei pysäytetä ajoissa, hänen ruokahalunsa kasvaa ja hän riistää luokkansa oikeudet. Hän on luokkansa petturi, ja pian hänen vihollisensa joutuvat joko pakenemaan tai miellyttämään häntä. Lopulta hän seisoo yksin ja lupaa selvittää halvaantuneen ja epäjohdonmukaisen demokratian. Hän tarjoaa mädille ja ristiriitaisille ihmisille helpotusta demokratian loputtomia valintoja ja epävarmuutta vastaan. Hän esittää, että liiat vapaudet ovat orjuuttaneet ja tarjoaa itseään ratkaisuksi demokraattisen sotkun sisäisiin konflikteihin. Ennen kaikkea hän lupaa hoitaa halveksitun eliitin. Niinpä kansa viehättyy hänestä ja demokratia halukkaasti ja impulsiivisesti torjuu itse itsensä.

Ehrnrooth mietti kolumnissaan ratkaisuja populismiin ja näki, että vapauden aate liittyy filosofiseen etiikkaan. Siitä tulisi tehdä jälleen historiallisesti edistyksellinen voima, joka ei suvaitse kaikkea, vaan näkee velvollisuudekseen purkaa itsenäistä yksilön vapautta tukahduttavia rakenteita. Mutta ovatko filosofit jo pahasti myöhässä? Tekivätkö he tyhmästi jätettyään aikoja sitten Jumalan pois ajattelusta? Pitääkö jälkimodernin maailman pelastuakseen palauttaa se sinne? Kun ihminen ei tiedä, mitä tehdä, perinne suojelee häntä, ei mikään looginen totuuden etsintä. Jos ihminen ei tiedä, mitä tehdä eikä mikään perinne anna apua päätökseen, hän tekee vain samaa kuin muutkin. Se on konformismia, josta siirrytään totalitarismiin. Tuskin mikään perustuslaillinen Hyde Park tässä asiassa on sittenkään niin suuri vastalääke.

Platon on unohdettu. Hänen pettymyksensä demokratiaan syntyi ajatustyön tuloksena, ei vain siitä, että Sokrates tuomittiin kuolemaan täysin demokraattisessa vaalissa. Me tarvitsemme Platonia enemmän kuin Himasia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Jumala ei tässä taida auttaa. Jumala kun ei itse ihmisille suoraan puhu, niin tarvittaisiin joku, joka jumalan puheen ihmisille välittää. Silloin tämä välittäjä olisi samassa asemassa kuin maallinenkin tyranni.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Niinpä. Ja sitten edelleen riideltäisiin siitä, kenen kuva on parempi. Mutta mistä löytyisi jokin absoluuttinen korkea etiikka, joka määrittää myös yhteiskuntaa ylläpitävät arvot, vaikkapa perhearvot, jälleen kunniaan ilman jähmeää ortodoksiaa? Vaikuttaa siltä, että "arvon" on oltava kerta kerralta aikaisempaa liberaalimpi ajatus kelvatakseen arvoksi. Identiteetin sijaan halutaan erilaisia vapaamielisiä tuontiarvoja, joita sitten "yhdessä jaamme" länsimaisena yhteisönä. Kaikki eivät liene samaa mieltä, vaikka olisi miten porkkanapäisiä arvojohtajia. Kyllä siitä väistämättä jokin takapotku tulee.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sitaatti Sokratesta Platonin mukaan:

"The children now love luxury; they have bad manners, contempt for
authority; they show disrespect for elders and love chatter in place
of exercise. Children are now tyrants, not the servants of their
households. They no longer rise when elders enter the room. They
contradict their parents, chatter before company, gobble up dainties
at the table, cross their legs, and tyrannize their teachers."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset