Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

EU:n ulkopuolelta saapunut maahanmuuttaja kertoo sote-mallista

Kyseinen maahanmuuttaja olen minä. Kiinnityin erilaisten hortoilujen ja vaiheiden jälkeen saksalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään, jota yksityinen korvauskassajärjestelmä tuki. Suomi ei ollut vielä Euroopan unionin jäsen. Neuvottelut olivat käynnissä.

Mamuvaiheeni alkoi suhteella naiseen. Hän asui Frankfurtissa. Olisin voinut olla pullahiirenä, etsiä harmaan työpaikan ja kolmen kuukauden oleskelusäännön jälkeen toivoa, etten joutuisi viranomaisten kanssa tekemisiin. Ehkä olisin tarvinnut terveydenhuoltoa. Ehkä talkkari olisi huomannut, että asun laittomasti heidän talossaan. Yhteiskuntaan kuuluminen tuo aina etuja.

Aloitan mamun kirjautumisesta systeemiin ja jatkan sitten terveyspuolelle.

Ensin oli saatava työpaikka. Muuten ei kannattanut EU:n ulkopuolisen alkaa edes leikkiä asukasta. Oleskelulupa tuli vain työpaikkaa vastaan. Menin turvallisuusfirmaan. He olivat oikein iloisia. ”Donnerwetter”, sanoi herra Müller, ”Suomesta ja vielä upseeri. Me laitamme teidät Messegeländelle. Siellä on paljon arvokasta tavaraa, jotka kiinnostavat rosvoja. Olette siellä jede nacht. Verstehen. Osaatte saksaa. Wunderbar! Tunnetteko herra Salosen Hampurista? Ettekö? Häneltä kysymme vähän teistä. Tarvitsette rekvisiittaa. Tässä numero Frau Fazerille, annatte mitat univormua varten.”

Numero taskussani lähdin Zeilille. Samana päivänä sanaa minusta levitettiin erään Financial Timesin Frankfurtin konttorissa työskentelevän suomalaisen toimesta. Nibelungenplatzissa istui eräs tyttö, Anke, joka tiesi paremman paikan. Amerikkalaisessa yrityksessä oli hänen äitinsä vastaanotossa ja kulunvalvonnassa. Tieto liikkui salamavauhtia, vaikka kännyköitä ei ollut kellään. Päivystin lankapuhelimen ääressä Rohrbachstrassella. Puhelin soi. ”Herr Scholz odottaa haastatteluun Eschbornissa.” Menin sinne. Toimitusjohtaja katsoi saksaksi tekemääni ansioluetteloa. ”Tunnetteko Anke Jakvichin?” Valehtelin, että kyllä. Työsopimus allekirjoitettiin heti.

Soitin turvallisuusfirmaan ja sanoin, että en tule. "Alles klar."

Nyt kiireen vilkkaa raportointivirastoon (Meldestelle). Kirjauduin asuntoon. Se oli viisas temppu.  Puolalainen isännöitsijä oli tarkka ja notkui usein talon edustalla, oli huomannut minut. Meldestellen leiman ja työsopimuksen kanssa menin järjestysvirastoon (Ordnungsamt), jossa oleskelulupa (aufenthaltserlaubnis) kirjoitettiin työsopimuksen päättymispäivään. Jotta olisin ehtinytkin töihin, sain neuvon. Ole Ordnungsamtin ovella jonossa tuntia ennen alkamisaikaa. Siellä on satoja turkkilaisia, afgaaneja ja balkanilaisia. Kaikki ryntäävät hissejä kohti. Mene oikealle mutta kiirehtimättä aulassa, kuin olisit siellä töissä. Mene lasiovesta ja juokse rappuset kolmanteen kerrokseen ja sinulla on ensimmäinen lappu. Näin tein.

Pankkitilin avasin Dresdner Bankissa. Tilin lisäksi firman taloustoimistoon piti ilmoittaa sairaskassan nimi. Ne olivat kaikki yksityisiä.

Työntekijät liittyivät Saksassa yksityiseen sairaskassaan. Veroja kunnalle ja talousalueelle meni todella vähän, ehkä yhdeksän prosenttia palkasta. Sairaskassaan maksettiin liki saman verran. Mutta sitten kaikki terveysmenot olivat yksityisen kassan harteilla. Eivätkä ne tappiota tehneet. Sainkin heti neuvon. Jos sinulla vain on mikään vaiva, mene heti hoitamaan se kuntoon. Ei minulla ollut mitään. No tarvitsetko edes silmälaseja? No, lukulasit voisi. Menin optikolle ja näytin Barmer Ersatzkassen korttia. Sain lasit.

Työntekijän perhe kuului myös sairaskassan piiriin.

Maksoin paljon enemmän kuin käytin. Ei ollut edes nuhaa koko aikana. Olin hyvä mamu systeemille ja työtodistuksesta päätellen myös firmalle. Maksoin muiden edestä. Minulle ei syntynyt henkilökohtaista kokemusta siitä, miten terveydenhuolto pelasi niiden osalta, jotka eivät olleet sairaskassan piirissä, mutta muiden kanssamamujen mielestä ei ainakaan huonommin kuin Suomessa. Julkinen sektori oli olemassa, mutta kaikki eivät olleet siellä. Sairaskassa lähetti leikkauksiinkin yksityisille. Kaiken tämän se teki voitolla.

Suomeen palattuani kohtasin oman systeemimme. Yritin saada terveysasemalta ajan, kun lapsi oli sairas. Oli se vaikeaa. Yrittäkää huomenna uudestaan kahdeksalta, jos tärppäisi. Piti odottaa neljään, että pääsi lastenklinikan päivystykseen jonottamaan. Työterveydenhuolto oli itselle, mutta jos sieltä saa lähetteen pieneen operaatioon, kestää joskus yli vuoden ennen kuin on pöydällä. En vieläkään käsitä, miten systeemimme voi olla niin kömpelö ja niin älyttömän kallis.

Saksassa opin, että meille oli valehdeltu. Suomessa piti olla maailman paras terveydenhuolto. En kuitenkaan voinut kertoa siitä. Ihmiset yleensä suuttuivat. Mene takaisin sinne, kun siellä on niin hyvä. Oli parempi kertoa ne toiset todelliset asiat, jotta patriootit eivät hermostuneet. Frankfurtissa kalakaupan haistoi kuuden korttelin päähän ja uimavettä ei ollut kuin sorakuopassa. Suomi on maailman paras maa minulle.

Soteuudistukselta toivomme silti paljon. Mitenkähän käynee.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hyvä blogi! Joskus kauempaa näkee paremmin ja suhteellisuudentajukin vain kasvaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset