Väinö Kuukka Maailman menoa liikkuvalla alustalla

Suomen henkinen ilmapiiri on mainettaan parempi

 

On muodikasta esittää kansakunnan henkinen tila huonompana kuin se onkaan ja kansa jakaantuneempana kuin koskaan. Käsitys on levinnyt ainakin niiden ulkosuomalaisten keskuuteen, jotka lukevat päivittäin juttuja vihapuheesta ja itsenäisyyspäivänä saavat seurata Ylen suoraa lähetystä 70 natsista ja heidän sadasta seuralaisestaan. Kyllä Pekka Siitoin nyt nostaa voitonmaljoja siellä kirnun jossain piirissä. Tätä hän olisi aina halunnut.

Paatero yritti puhua asiasta, mutta ei häntä kukaan usko.

Tikun nenässä ovat olleet somepuhe ja vihaiset bloggaajat, jotka muuten ovat olleet aivan samanlaisia yli kymmenen vuotta. Samanlaista vihapuhetta on saatu koko 2000-luku muiden muassa Seppo Lehdolta. "Somalien hyysäjiä" on hirtetty mitä karmeimmin sanakääntein jo 1990-luvulla.

Ei asennepuolella ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Vain hallitus ja presidentti ovat vaihtuneet. Tästä on pitkälle kyse. Muutama uusi kriisi on tarjonnut toimialaa muutamille äänenpitäjille lisää, mutta pääsääntöisesti kyse on osin oppositiopolitiikasta, osin psykologiasta.

Suomessa on 200 oikein tiukkaa äärioikeistolaista, 200 toiminnallista anarkistia ja 200 Johan Bäckmanin hengaajaa. 5 400 000 suomalaista haistattaa heillä pitkät paskat. Totta kai joku kommentoi tyhmiä välillä. Tampereella kunnanvaltuutettu epäili ratikoita kuurojen tappajiksi, koska ratikat ovat niin hiljaisia. Eivät ne kyllä kovin hiljaisia ole ja toisekseen kuurot eivät niitä kuulisi, vaikka pitäisivät miten jumalatonta kolinaa.

Puolet kansasta on keskimääräistä tyhmempiä siinä kuin puolet keskimääräistä fiksumpia. Koulutuksella on lisäksi hyvin vähän tekemistä älyn kanssa. Erilaisia näkökulmia lukutaito tarjoaa.

Hesarissa haastateltiin koulutettua naista, joka oli järkyttynyt, kun porilaisen lukion maahanmuuttajaopiskelijoita ei päästetty ydinvoimalan luolastoon eli loppusijoituspaikkaan. Kuulemma oli merkki Suomen henkisestä tilasta. Ei se nyt siitä osoitus ollut, vaan lähinnä merkki siitä, että vartija noudatti turvaohjeita. Tietenkin vartija olisi voinut ottaa yhteyttä TVO:n turvallisuuteen ja kysyä poikkeusmenettelyä. Maailma on nimittäin täynnä paikkoja, joissa liikkumista on rajoitettu. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi lentokentät. Ydinlaitokset ja sotilaskohteet ovat usein alueita, joihin ei päästetä ulkomaan kansalaisia kuin eri luvalla. Koulun olisi pitänyt kertoa TVO:lle etukäteen, että heillä on ulkomaan kansalaisia mukana, että mitä nyt tehdään. Suomalaiset käytännöt ovat jopa lievimmästä päästä. Harvemmin sotilastukikohdan porttia kuvaavia turisteja lähdetään ajamaan takaa, uhkailemaan aseella, takavarikoimaan kameraa ja lyömään nippusiteisiin.

Mikä on poliittinen ajatus, kun yritetään esittää tällainenkin triviaali asia jossain asiaan täysin liittymättömässä valaistuksessa? Ketä tällainen palvelee?

Kuusitoista vuotta sitten kirjoitin luonnoksen poleemiseksi tietokirjaksi. Ennustin aika tarkasti ”Halosen valtakunnan” vastareaktion tulevan osin siltä pohjalta, että konformistinen liberalismi tiedotusvälineiden tukemana aiheuttaa voimakkaan vastustuksen viimeistään silloin, kun paperiton on sama kuin kansalainen, eläin on kuin ihminen ja lapset joko ottaneet vallan perheissä tai heitteillä. On varmaan hyvä, että jätin sen laiskuuttani luonnokseksi, koska ei se ollut millään lailla tieteellinen, enemmänkin kannustustutkimuksia vastaan.

Enkä minä sitä päästäni keksinyt. Ruohonjuuritasolla on purnattu aina. Sosiaalisen median myötä tilanne on muuttunut siten, että ne, joiden pitäisi olla sananvapauden ja kansalaiskeskustelun kannattajia, ovat hämmästyneitä ja haluavat kieltää vapaan mielipiteenilmaisun huomattuaan, että kaikki mielipiteet eivät ehkä olekaan yhtä hyviä kuin toiset. Tämä kaikki on toki hupaisaa.

Ennen vanhaan kylän äijät puhuivat ihan samanlaisia. Milloin mikäkin poliitikko olisi pitänyt ”listiä”. Tuskin nuo holkkitupakkaa polttavat veteraanit kirjoittivat edes yleisönosastoihin.

Parin vuoden aikana alkaneet kriisit ovat varmasti lisänneet pinnan kiristymistä. Mutta näissä asioissa kuljetaan aaltoliikettä. Lisäksi aina kannattaa kuunnellakin sitä toista. Jos ei kestä kuulla kritiikkiä tai kestä rakkauden puhetta, ei tule kestämään aikoja, jolloin Sepe Susi puhaltaa oikein kunnolla. Tämä ei tarkoita sitä, että CapsLockin päälle unohtaneen mielenterveyspotilaan kanssa aletaan kärsivällisesti taivuttaa suvaitsevaisuuden aakkosia kuvitellen sitä hienoksi keskusteluksi. 

Eri aikojen vaihtelevista tavoista suhtautua loukkauksiin voisi mainita renessanssiaikana alkaneen kaksintaisteluperinteen, joka oli voimakkaimmillaan valistusaikana ja jatkui läpi romantiikan. Se vähensi turhaa älämölöä, mutta varmasti modernimpia tapoja erimielisyyden ratkaisemiseen on. Yksi on tietokoneen off-nappi. Tehokas.

Jos me hukkaamme talonpoikaisjärjen, voimme toki luovuttaa. Jospa media pitäisi siitä järjestä kiinni?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Niinpä, ääriajattelu on Suomessa täysin marginaalista.

Minkä tahansa idioottimaisen asian ympärille saa somen avulla kerättyä muutaman kymmenen hörhöä. Ei sellaista voi kukaan ottaa vakavasti.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

”On muodikasta esittää kansakunnan henkinen tila huonompana kuin se onkaan ja kansa jakaantuneempana kuin koskaan”.
Noinhan se esitetään, mutta pitääkö tuo henkisen tilan huonous paikkaansa. Tutkimusten mukaan ei pidä. Esimerkkinä parin jokseenkin tuoreen tutkimuksen tulokset.

Happiness equality index Europe 2015, joka mittaa paitsi onnellisuuden määrää, myös sitä, miten tasaisesti se on jakautunut, listasi maat seuraavaan järjestykseen
1. Suomi
2. Alankomaat
3. Norja
4. Tanska
5. Islanti
6. Sveitsi
Asteikolla 0-10 yli 75 % suomalaisista antoi omalle onnellisuudelleen arvosanaksi vähintään 8.

World Happiness Report 2015 sijoitti Suomen sijaluvulle 6. Edellä olivat Sveitsi, Tanska, Norja, Islanti ja Kanada. Jäljessä sitten kaikki muut.

Kun ihmisiltä itseltään kysytään kuinka tyytyväisiä he ovat elämäänsä, syntyy siis kuva noin kansainvälisesti vertailtuna huomattavan onnellisesta kansasta. Kun seuraa mediaa, kuva on täsmälleen päinvastainen. Ja jos noihin surkeutta, kurjuutta ja eriarvoisuutta julistaviin kirjoitelmiin laittaa niiden paikkansapitävyyttä epäilevän kommentin, reaktiot vaihtelevat närkästyneistä raivostuneisiin. Herää siis kysymys, miksi näin? Onko media ottanut tehtäväkseen Suomen onnettomuuden tunteen levittämisen vai pyrkiikö se hallitsemaan yleistä mielipidettä marisemalla, vai onko se ottanut tehtäväkseen aivan todellisen kahtiajakautumisen synnyttämisen?

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Viimeiset kysymykset ovat hyvin mielenkiintoisia. Oletan, että yleiseurooppalainen mielipidesuuntaus on aikaisempaa kitkerämpi sille arvomaailmalle, jonka läntisen Euroopan johtajat ovat halunneet istuttaa Euroopan yhteisiksi arvoiksi. Tässä rakkaudessa ei hyväksytä paljon ryppyjä. Toinen asia on sitten sisäpolitiikka. Meillä menee todellakin hyvin, mutta asian näyttäminen päinvastaisena kaikin keinoin saattaa ainakin istuvan hallituksen ikään kuin syytetyn penkille.

Joka tapauksessa tarjonta joissakin asioissa on ylittänyt reilusti kysynnän.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset